Belphegor: Bluhtsturm Erotika
- Julkaistiin sunnuntaina 08.04.2007.
- Luettu 1652 kertaa
- Bändit: belphegor
Belphegorin mielenmaisemia
“Bluhtsturm Erotika” on hidastempoinen black metal -rykäys itävaltalaiselta Belphegor -yhtyeeltä. Kappale kuullaan bändin uudella “Pestapokalypse VI” -pitkäsoitolla, joka julkaistiin pari kuukautta sitten NBR:n kautta.
Belphegor on jälleen kerran etsimässä uutta rumpalia, sillä edellinen tahdinlyöjä päätti vetäytyä yhtyeen riveistä ennen rytmiryhmän maailmankiertueen aloittamista. Belphegor kertoo, ettei rumpalin eroaminen vaikuta bändin toimintaan millään tavalla. Nyt kuitenkin tarvitaan uusi rumpali, jolla on riittävästi taitoa ja kylliksi motivaatiota.
Bändi perustettiin Itävallassa vuonna 1993. Bändin nimeksi valittiin “Belphegor”, sillä se on pirullisen demonin nimi. Yhtye on virittänyt uudella albumilla kokonaisen virrenkin nimensä taustoja selvittääkseen — kappaleen nimi on “Belphegor — Hell´s Ambassador”. Kappale on yhtyeen uuden albumin avausraita.
“Pestapokalypse VI” -albumin kappaleet:
- Belphegor — Hell´s Ambassador
- Seyn Todt In Schwartz
- Angel Of Retribution
- Chants For The Devil 1533
- Pest Teufel Apokalypse
- The Ancient Enemy
- Bluhtsturm Erotika
- Sanctus Perversum
- Das Pesthaus / Miasma Epilog
Belphegor on:
- Helmuth (laulu ja kitara)
- Sigurd (kitara)
- Serpenth (basso)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin belphegor. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.