Metallimusiikki.net

Channel Zero: In the City.

  • Julkaistiin tiistaina 18.10.2011.
  • Luettu 935 kertaa
  • Bändit:

"Feed 'Em With A Brick" -albumin etukannessa sarvipäinen ihmiskallo, jonka leuasta piirretty punaisia juovia pitkin poikin kuvaa.Julkaistiin kesäkuussa

Belgialainen Channel Zero latasi kesällä nettiin katseltavaksi neliminuuttisen musiikkivideon kappaleeseensa "In the City". Se sisältyy kesäkuussa 2011 ilmestyneen "Feed ‘Em With A Brick" -albumin biisilistalle. Siltä lohkaistiin toukokuussa singleksi biisi "Hot Summer". Loppuvuoden tien päällä viettävän Channel Zeron uusin musiikkivideo kuvattiin Yhdysvaltojen Los Angelesissa. Videolla vierailee aikuisviihdealalla näyttelevä Angie Savage. Klipin ohjasi Pascal Baillien. Kuten musiikkivideo, myös uuden "Feed ‘Em With A Brick" -albumin biisit äänitettiin Los Angelesissa sijaitsevassa studiossa yhdessä tuottaja Logan Maderin kanssa.

Bändin uusin albumi "Feed ‘Em With A Brick" ei yhtyeen omien puheiden mukaan hylkää juuriaan mutta on samalla hyvin moderni, hyvin vuotta 2011. Energinen, ajankohtainen ja brutaali levy on juuri sellainen, jonka ryhmä halusikin tehdä 14 vuoden pituisen tauon päätteeksi.

Belgian Brysselissä perustettu Channel Zero hajosi elokuussa 1997. Vuoden 2010 puolella bändi alkoi virkoamaan, kun se varmisti yhden live-esiintymisen koettavan kotikaupungissaan sijaitsevassa Ancienne Belgiquessa. Keikan saaman suosion myötä yhtye kirjasi yhteensä kuusi esiintymistä lisää ja ne kaikki myytiin loppuun alle 60 minuutissa. Lippuja myytiin 12 000 fania varten.

"Feed ‘Em With A Brick" -albumin kappaleet:

  1. Hot Summer
  2. Guns of Navarone
  3. Electric Showdown
  4. Freedom
  5. In The City
  6. Angels Blood
  7. Side Lines
  8. Hammerhead
  9. Capitol Pigs
  10. Ammunition
  11. War Is Hell
  12. Ocean

Channel Zero on:

  • Franky DSVD (laulu)
  • Mikey Doling (kitara)
  • Tino De Martino (basso)
  • Phil B (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.