Metallibändi Cradle Of Filth julkaisi tämän 5½ minuutin pituisen musiikkivideon viisustaan “The Death Of Love”, joka on samalla brittibändin uusimmalla albumilla kuultava biisi. Nimellä “Godspeed on the Devil’s Thunder“ tunnettava levy on yhtyeen uran järjestyksessä kolmastoista pitkäsoitto. Se julkaistiin viime vuoden lokakuussa Euroopan alueella. Siltä julkaistiin jo aikaisemmin yksi videoleike, nimittäin singlekappaleesta “Honey and Sulphur”. Uusi musiikkivideo julkaistiin suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa eilen 31. heinäkuuta. Videota varten Andy Sneap kävi miksaamassa “The Death of Love” -viisusta uuden alkuperäistä tiivimmän version.
Lokakuussa 2008 ilmestynyt “Godspeed on the Devil’s Thunder” on seuraaja vuonna 2006 esiin tuodulle “Thornography”-levylle. Cradle Of Filthin uutukainen on saavuttanut useita listasijoituksia ympäri maailmaa, kuten Saksassa, Suomessa ja Yhdysvalloissakin, jossa levyä myytiin sen julkaisuviikolla noin 13 000 kappaletta.
Metallimiesten uusin kiekko on konseptialbumi. Se käsittelee historiallista hahmoa, ranskalaista Gilles de Raisia, joka oli yksi Jeanne d’Arcin taistelutovereista. Jeanne d’Arc poltettiin kristittyjen toimesta roviolla elävältä. Gilles de Rais vältti ihmiskokon kohtalon ja päätyi toimittamaan mm. sarjamurhaajan ammattia.
Englantilaiset esiintyvät yleisön edessä ensi kerran 15. päivä kuluvaa kuukautta. Tapahtumapaikkana on Cradle Of Filthin kotimaassa järjestettävä Bloodstock-niminen ulkoilmafestivaali. Syyskuussa bändi nähdään Pietarissa ja Moskovassa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin cradle of filth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.