Metallimusiikki.net

Dawn Of Demise: Hate Takes Its Form.

  • Julkaistiin keskiviikkona 06.02.2008.
  • Luettu 1080 kertaa
  • Bändit:

Dawn Of Demise -bändin 'Hate Takes Its Form' –albumin kansikuva, jossa näkyy piirrosmainen hirviö, jolla ihmisen pääkallo, mistä kohoaa metallikoukkuja. Oikeassa alkulmassa bändin logo valkoisella, samoin kuin kiekon nimi.Uran ensimmäinen musiikkivideo

Tanskan Silkeborgista saapuva Dawn Of Demise on epäinhimillinen kokoonpano kaikin mahdollisin tavoin. Etenkin biiseissä vokaalit hoitava olento on taannut nimensä jäävän metallimusiikin historiaan epätavallisuutensa tähden. Tämä “Hate Takes Its Form” kuullaan death metal -jyrmyn samannimisellä debyyttialbumilla. Tämän videoklipin ohjasi Division666:n Sørenn ja Claus. Videolla käy vierailevana vokalistina entinen Hatespheren ja nykyinen Allhellujan / Last Milen laulaja Jacob Bredahl.

Yhtyeen esikoisalbumi ilmestyi täällä Vanhalla mantereella 28. päivä edellistä kuukautta Deepsend Recordsin julkaisemana. Kiekko miksattiin ja masteroitiin Jacob Hansenin toimesta. Levylle yhtye kertoo pyrkineensä tuomaan esiin henkiin herätetty newyorkilaista death metal -äänimaailma, jota etenkin Suffocation hönki alkuaikoinaan, tai jota Aborted tänään luo.

Ennen ensimmäisen pitkäsoittonsa luomista yhtye julkaisi “… And Blood Will Flow” -nimisen demon vuoden 2006 helmikuussa.

“Hate Takes Its Form” -albumin kappaleet:

  1. Hate Takes Its Form
  2. …And Blood Will Flow
  3. Degrading the Worthless
  4. Within the Flesh
  5. Intent to Kill
  6. Impurity
  7. Beyond Murder
  8. Malice — Kill to Conform
  9. Domestic Slaughter
  10. Regain Your Masochist

Dawn Of Demise on:

  • Bjørn Jensen (basso ja taustalaulu)
  • Alexander Kjeldsen (kitara)
  • Kim L. Jensen (rummut)
  • Martin Sørensen (kitarat)
  • Scott Jensen (laulu)

Yhtye on toiminut vuoden 2003 loppuvaiheilta lähtien. Se on hakenut vaikutteita tyyliinsä Suffocationilta, Pyrexialta, Internal Bleedingiltä ja vanhasta Cannibal Corpsen tuotannosta. Olemassaolonsa aikana bändi on saanut tehdä keikkoja yhdessä Suffocationin, Nilen, Six Feet Underin, Deiciden, Exodusin, Psycropticin, Yyrkoonin ja muiden saman alan toimijoiden seurassa.

Bändi äänitti esikoisensa pienessä studiossa kotikaupungissaan Silkeborgissa. Myöhemmin se annettiin miksattavaksi ja masteroitavaksi Jacob Hansenin studioille, jossa Hansen itse hoiti levyn äänimaailman hiomisen.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.