Metallimusiikki.net

Mors Subita: The Sermon.

  • Julkaistiin tiistaina 31.05.2011.
  • Luettu 1577 kertaa
  • Bändit:

Haukiputaalla toimintansa vuosikymmen sitten aloittanut Mors Subita uutisoi sunnuntaina julkaisevansa kesällä debyyttialbuminsa. Sille sisällytetään 11 biisiä aggressiivista, melodista ja groovaavaa metallia. Debyyttialbumi ilmestyy toistaiseksi määrittelemättömän tahon toimesta nimellä “Human Waste Compression”. Ensimmäisen albumin luomistyö päättyi aikaisemmin toukokuussa. Valmistusprosessin päätteeksi yhtye kertoi kiinnittäneen uudeksi kitaristikseen Tero Piltosen. Albumin avaava raita “The Sermon” päätyi hiljattain musiikkivideoksi. Viime perjantaina nettiin katseltavaksi laitettu 4,5 minuutin pituinen ralli on on Jukka Vidgrenin ohjaama.

Viisikko aikoo julkaista “The Sermon” -kappaleen ja muut 10 esikoiskiekon kappaletta toistaiseksi tuntemattoman levy-yhtiön kautta. Aikaisemmin toukokuussa Mors Subita kertoi neuvotelleen levytyssopimuksesta useiden tahojen kanssa. Toistaiseksi sopimusta ei ole lyöty lukkoon.

Bändin kitaristina toimiva Mika Lammassaari on ollut viimeiset pari vuotta Eternal Tears of Sorrowin soolokitaristi.

Mors Subita on:

  • Antti “Hape” Haapsamo (laulu)
  • Tero Piltonen (kitara)
  • Mika Lammassaari (kitara)
  • Mika “June” Junttila (basso)
  • Juha Haapala (rummut)

Ennen esikoisalbumin valmistumista yhtye on levyttänyt neljä demoa, joista ensimmäisen vuonna 2003 ja viimeisimmän vuonna 2006.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.