Metallimusiikki.net

Sadist: One Thousand Memories.

  • Julkaistiin tiistaina 26.02.2008.
  • Luettu 895 kertaa
  • Bändit:

Sadist-bändin jäsenet punaisella matolla suuressa ja pitkälle ulottuvassa käytävässä, joka on hämärästi valaistu. Tunnelma on aavemainen ja hillitty. Miehiä kuvassa viisi kappaletta. Jokaisella lyhythihaiset paidat, mustat hiukset ja tumma vaatetus yleensProgressiivista death metallia

Italialainen progedeathia soittava Sadist julkaisi viitisen päivää sitten netissä tämän musiikkivideon “One Thousand Memories” -nimisestä viiden minuutin pituisesta biisistään. Biisi kuullaan yhtyeen huhtikuussa 2007 julkaisemalla “Sadist”-albumilla. Kiekko julkaistiin täällä Euroopassa Beyond Productionsin kautta. Albumilla käy vierailemassa muusikkona kosketinsoittaja Claudio Simonetti, joka on Goblinin remmissä samoissa puuhissa. Simonetti soittaa Sadistille instrumentaalisessa biisissä “Sadist”. Kyseinen biisi kuultiin ensimmäisen kerran bändin vuonna 1993 julkaistulla debyyttialbumilla “Above the Light”.

Ilotonta mättöä tarjoava Sadist perustettiin vuonna 1991, mutta se hajosi tämän vuosituhannen alussa julkaistuaan “Lego”-albuminsa. Bändi perustettiin uudelleen jälleen vuoden 2005 puolella. Yhtye itse luonnehtii musiikkiaan death metalliksi, mutta sen “Lego”-kiekko on nu-metallia varustettuna thrash metallilla.

“Sadist”-kiekko on bändin uran järjestyksessä viides pitkäsoitto. Se julkaistiin virallisesti Beyond Productionsin toimesta 17. huhtikuuta edellisen ävuonna. Levyllä bändin musiikillinen tyyli on viety uuteen suuntaan, kohti kymmenen vuotta sitten ilmestyneen “Tribe”-albumin suuntausta. Albumi sisältää 11 biisiä, joista kertyy soittoaikaa noin 45 minuutin verran. Albumi äänitettiin marras-joulukuussa 2006.

Beyond Records, jonka leiviin Sadist näinäkin päivinä kuuluu, on kotipaikka myös sellaisille metallibändeille kuin Antropofagus, Drastique, Infection Code ja Theatres Des Vampires.

“Sadist”-albumin kappaleet:

  1. Jagriti
  2. One Thousand Memories
  3. I Feel You Climb
  4. Embracing the Form of Life
  5. Tearing Away
  6. Kopto
  7. Excited and Desirous
  8. Different Melodies
  9. Invisible
  10. Hope to Be Deaf
  11. Sadist

Sadist on:

  • Trevor (laulu)
  • Tommy (kitarat ja kosketinsoittimet)
  • Andy (basso)
  • Alessio (rummut)

Yhtye perustettiin vuonna 1991 Italiassa Genoa-nimisessä kaupungissa. Sen perustajajäseniin kuuluu Tommy (kitarat ja kosketinsoittimet) sekä Peso (rummut). Nämä kaksi muusikkoa päättivät bändin perustamisen jälkeen järjestää koe-esiintymisiä, joiden kautta he ajattelivat voivansa täydentää Sadistin miehitystä. Bändin demoäänite kiinnitti perustamisvuoden aikana indie-tason levy-yhtiö Obscure Plasma Recordsin huomion, jonka kautta Sadist sai julkaistua syyskuussa -91 ensimmäisen EP-levynsä, nimeltään “Black Screams”. Julkaisu oli ollut alunperin bändin esikoisdemo. Sitä myytiin maailmanlaajuisesti noin 2500 kappaletta. EP-levystä painettiin vuotta myöhemmin amerikkalaisen Wild Rag Recordsin kautta uusi kolme kappaletta käsittävä versio. Tämän jälkeen yhtyeen jäsenet keikkailivat kotimaassaan, sekä Ranskassa.

Bändin solmittua vuonna 1999 uuden levytyssopimuksen /Impact/System Shockin_ kanssa ja tuotettua uuden “Lego”-albuminsa, bändi huomasi, ettei se saanut odotettua vastaanottoa musiikilleen. Miehet arvelivat tekevänsä jotain väärin, joten bändiprojekti päätettiin laittaa joksikin aikaa tauolle. Vuonna 2005 ryhmä jälleen ryhtyi aktiiviseksi solmimalla ensin levytyssopimuksen italialaisen Beyond Productionsin kanssa ja julkaisemalla uudelleen albuminsa “Above the Light” sekä “Tribe”. Molemmat levyt remasteroitiin Nadir Recording and Masteringin tiloissa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.