Norjalaiseen metallieliittiin kuuluva Satyricon julkaisi pelkistetyn ja tummasävyisen musiikkivideon rokkaavasta kappaleestaan “Black Crow on a Tombstone”. Kappale sisältyy yhtyeen uuden “The Age of Nero“ -albumin, joka julkaistiin 3. päivä marraskuuta, soittolistalle. Kappale julkaistiin digitaalisesti ladattavassa formaatissa 20.10. Satyriconin joukot kaavailevat uuden albumin julkaisemista Pohois-Amerikassa ensi vuoden tammikuussa. Bändi on solminut “The Age of Nero” -kiekon julkaisua varten sopimuksen Koch Recordsin kanssa. Sopimus kattaa levyn julkaisemisen Pohjois-Amerikan alueella. Levyn ilmestymisteosta Euroopan seudulla vastasi Roadrunner Records. Satyriconin uusi pitkäsoitto tullaan todennäköisesti julkaisemaan samalla hetkellä kuin Cradle Of Filthin kanssa kasattu kiertue Yhdysvalloissa käynnistyy. Bändien on tarkoitus reissata USA:ssa tammikuusta alkaen.
“The Age of Nero” -kiekon julkaisemisen kanssa Norjan sisäll Satyricon hankkiutui tekemisiin Indie Recordingsin kanssa. Aikaisemmin bändi julkaisi kotimaassaan musiikkia Playground Musicin, EMI Musicin sekä Sony BMG:n voimin. PG:n joukot julkaisivat Satyriconin “Rebel Extravaganza” -levyn vuonna 1999. EMI Music julkaisi vuonna 2002 “Volcano”-levyn ja Sony BMG taas albumin “Now, Diabolical” vuonna 2006. Norjalaisille “The Age of Nero” -kiekkoa on myyty tähän mennessä noin 8000 kappaletta. Edellistä albumia myytiin Satyriconin maanmiehille yhteensä 12 5000 kopiota. Mikäli “Age of Nero” -levyä ostetaan maassa yli 15 000 kappaleen rajapyykin, bändin levy ylittää Norjan kultalevyrajan. Norjassa black metallin edustajista ainoastaan Dimmu Borgir on aikaisemmin onnistunut myymään maassa kultaa. Dimmu Borgirin “In Sorte Diaboli“ -levyä myytiin kultalevyrajan verran viime vuonna. Albumi rynni myös maan virallisen albumilistan kärkisijalle ilmestyttyään. Satyriconilaisten korkein saavutus Norjan albumilistalla koettiin albumin “Now, Diabolical” ilmestymisen jälkeen huhtikuussa 2006 — tuolloin levy sijoittui albumilistan sijalle n:o 2.
“The Age of Nero” -levystä julkaistiin yksinomaan norjalaiselle fanikunnalle tarkoitettu erikoisversio normiversion lisäksi. Erikoisversion mukana tulee bonus-CD, jolla kuullaan lukuisia vaihtoehtoisia versioita albumin biiseistä. Bonuskiekon kappaleista sikiää soittoaikaa yli puolen tunnin ajaksi.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin satyricon. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.