Metallimusiikki.net

Sinamore: Better Alone.

  • Julkaistiin torstaina 06.12.2007.
  • Luettu 1099 kertaa
  • Bändit:

Synkkä valokuva Sinamore-yhtyeen poppoosta, johon kuuluu viisi mustiin pukeutunutta ja mustahiuksista miestä, jotka seisovat rivissä ulkona synkän ja pilvisen taivaan alla.Kuva: Toni Härkönen

Synkkää metallia haminalaisen Sinamoren musiikkivideolla “Better Alone”. Biisi on lähes neljän minuutin pituinen annos yhtyeen uudelta albumilta “Seven Sins a Second”. Kiekko julkaistiin Suomessa lokakuun lopussa, jonka jälkeen se treffasi fanikunnan myös muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissakin marraskuun alussa. Tämä musiikkivideo kuvattiin heinäkuun lopussa. Se taltioitiin Sinamoren kotikaupungissa ohjaaja Kimmo Yläkkään toimesta.

“Seven Sins a Second” on bändin uran järjestyksessä toinen pitkäsoitto. Se äänitettiin ja miksattiin Villvox Studiossa Aleksanteri Kuosan kanssa, jonka jälkeen tekele luovutettiin masteroitavaksi legendaarisen Finnvox Studioiden Minerva Papille Helsinkiin.

“Seven Sins a Second” -albumin kappaleet:

  1. Outro
  2. Better Alone
  3. Silence So Loud
  4. Dressed in White
  5. Frozen Mile
  6. The Burning Frame
  7. Everything Ends
  8. Unbreakable Calm
  9. Far From a Dream
  10. Eyes of May

Sinamoren debyyttialbumi on tammikuussa 2006 ilmestynyt “A New Day”, jota yhtye luonnehtii surullismieliseksi, katkeransuloiseksi ja melankoliseksi albumiksi. Kiekko sai aikoinaan mm. saksalaiselta Orkus-musiikkilehdeltä tittelin “Newcomer of the Month”. Pian esikoisalbumin ilmestymisen jälkeen ryhmä lähti reissuun Euroopan-kiertueelle kotimaisen To/Die/Forin, saksalaisen Das Scheitin sekä slovenialaisen Indigo Childin seurassa.

Sinamore on:

  • Mikko Heikkilä (laulu ja kitara)
  • Tommi Tapani Muhli (kitara)
  • Jarno Uski (basso)
  • Miika Juhani Hostikka (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.