Metallimusiikki.net

Týr: Regin Smiður.

  • Julkaistiin tiistaina 20.11.2007.
  • Luettu 1166 kertaa
  • Bändit:

Maalaus, jossa näkyy myrskyävässä meressä seilaava viikinkialus, jonka kannella lauma ihmishahmoja. Maalauksessa oikeassa alakulmassa sinisella riimuja."Eric the Red" -albumilta

Färsaarelainen Týr tarjoaa musiikkivideollaan “Regin Smiður” hyvin viikinkivaikutteista metallimusiikkia, joka on ilmeisesti laulettu fäärin kielellä. Biisi kuullaan yhtyeen toisella pitkäsoitolla. Kiekon nimi on “Eric the Red” ja se julkaistiin kesäkuussa 2003. Albumilla yhtye laulaa kolmella eri kielellä; fääriksi, englanniksi ja tanskaksi. Napalm Records julkaisi levystä uusintapainoksen viime vuoden maaliskuussa. Uusi versio sisältää kokonaan uuden kansitaiteen ja pari uutta biisiä, jotka löytyvät alunperin Týrin demolta. Uusintapainoksen bonuskappaleet ovat:

  • God of War
  • Hail to the Hammer

Bändi on nykyisin itävaltalaisen Napalm Recordsin leivissä, jonka kautta Týrin musiikkia levitetään maailmanlaajuisesti. Aikaisemmin orkesteri oli solminut sopimuksen färsaarelaisen Tutl-levy-yhtiön kanssa.

“Eric the Red” -albumin kappaleet:

  1. The Edge
  2. Regin Smiður
  3. Dreams
  4. The Wild Rover
  5. Stýrisvølurin
  6. Ólavur Riddararós
  7. Rainbow Warrior
  8. Ramund Hin Unge
  9. Alive
  10. Eric the Red

Yhtye siirtyi viime vuonna studion syövereihin Jacob Hansenin kanssa, jossa he äänittelivät uuden “Ragnarok”-albuminsa. Hansen toimi tuottajan lisäksi kiekon miksaajana. Levy masteroitiin kööpenhaminalaisen Mastertouchin tiloissa Lehnert Kjeldsenin toimesta.

Týr on:

  • Heri Joensen (laulu ja kitara)
  • Terji Skibenæs (kitara)
  • Gunnar H. Thomsen (basso)
  • Kári Streymoy (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.