Itävallan thrash metallia raastava Demolition (www.demolition.at) messuaa julkaisevansa "Relict IV" -albumin 25. tammikuuta Twilight Zone Recordsin saattamana. Kyseinen levy-yhtiö on osa Twilight-Vertriebin kaartia. Kiekko on bändin neljäs pitkäsoitto ja seuraaja vuonna 2004 ilmestyneelle "Existence"-rykäisylle.
Uuden levyn valmistamisesta bändi uutisoi jo kuluvan vuoden tammikuussa, jolloin bändin jäsenet siirtyivät Noisehead Studioiden tiloihin Itävallan Wieniin. Tuohon aikaan yhtye arveli kiekon äänitystöiden kestävän ainakin helmikuun puolen välin taitteeseen asti. Ryhmä arveli levyn ilmestyvän jo kuluvan vuoden keväällä, mutta odottamattomien yllätysten vuoksi sen ilmestymistä jouduttiin lykkäämään.