Italian Ivory Moon (www.ivorymoon.it), joka pitää majapaikkaansa Roomassa, uutisoi vaihtaneensa naislaulajansa Cecilia Serran Elisa Pezzutoon. Mallilta näyttävä Elisa Pezzuton (kuva) on bändin mukaan hyvin lahjakas muusikko. Hän on ollut tekemisissä musiikin kanssa koko ikänsä ajan — naiselle on tullut bändin antaman lausunnon mukaan tutuksi niin keskiaikainen musiikki kuin gospel ja moderni rokkikin. Cecilia Serrasta Ivory Moon joutui luopumaan sen tähden, että nainen on päättänyt keskittyä opintoihinsa ja perhe-elämäänsä. Ivory Moon ymmärtää ex-laulajansa toiveet ja toivookin hänelle parasta jatkoa elämässään.
Perustettu kesällä 2000
Roomalainen Ivory Moon (www.ivorymoon.it), joka mättää sinfonista metallia siivitettynä mies– ja naislaulajan ulosannilla, on äskettäin siirtynyt allekirjoituksen voimalla Ulterium Recordsin siipien suojiin. Nyt yhtye pääsee julkaisemaan uuden albuminsa, nimeltään "Human Nature". Se lasketaan irti syyskuun 5. päivä Ruotsiss ja muualla Euroopassa 28. syyskuuta. Kiekon jakelusta vastaa Metal Heaven. "Human Nature" äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Temple of Noise Studioiden syövereissä, Italiassa, yhdessä Christian Icen avustuksella.
Bändi mainitsee MySpace–sivuillaan, josta voi käydä kuuntelemassa muutamia biisejä uudelta albumilta, että sen musiikillisina innoittajina toimii Angra, Symphony X, Nightwish, Therion, Blind Guardian, Iron Maiden ja Dream Theater.