Tanskalainen metallibändi Thorium uutisoi vieneensä päätökseen ns. "comeback"-albuminsa, nimeltään "Feral Creation", miksausvaiheen. Kiekko on tarkoitus raahata ihmisten ilmoille ensi vuoden tammikuussa Might Musicin avustuksella. Kiekko äänitettiin Berno Studiossa, jossa on aikaisemmin työstänyt musiikkiaan ainakin sellaiset metallikokoonpanot kuin The Haunted, Vomitory ja Deranged. Studio sijaitsee Ruotsissa. Levyn miksasi itse Jacob Hansen miehen omassa Hansen Studioissa. Levyn kansitaiteesta vastaa lähes legendaarinen taiteilija Dan Seagrave. Hän työstää tällä hetkellä kiekon kansikuvaa. Aikaisempiin Seagraven luomuksiin kuuluu grafiikkaa mm. Malevolent Creationille, Entombedille ja Suffocationille.
Yhtye vahvistettiin saapuvaksi Aalborg Metal Festival -tapahtuman järjestyksessä kuudenteen versioon, joka ottaa paikkansa marraskuun 2.–3. päivä Tanskan Aalborgissa. Samassa musiikkitapahtumassa konsertoi myös Kreator, Dream Evil, Soilwork, Chimaira, Caliban ja Sirenia sekä muita saman linjan rytmiryhmiä.
"Unleashing the Demons"
Tanskalainen metallibändi Thorium on saanut valmiiksi uuden comeback-albuminsa, nimeltään "Feral Creation", äänitysvaiheen Berno Studion tiloissa Ruotsissa. Yhtye miksaa tällä hetkellä kiekko Jacob Hansenin avustuksella Hansen Studioiden suunnalla. Kiekon kansitaiteesta vastaa taiteilija Dan Seagrave, joka on tehnyt samoissa merkeissä töitä myös Malevolent Creationin, Entombedin ja Suffocationin seurassa. Thoriumin uuden pitkäsoiton julkaisuhetken arvellaan tapahtuvan joko tämän vuoden lopussa tai sitten aikaisin ensi vuoden alussa Mighty Musicin kautta.
Thorium julkaiis kaksi albumia Diehard Musicin saattamana vuosina 2000 ja 20002. Molempia kiekkoja myytiin Euroopassa yli 5000 kappaletta. Kun DM päätti laittaa lapun luukulle, otti myös Thorium muutaman vuoden ajaksi hengähdystaukoa. Bändi ei kuitenkaan viettänyt hiljaiseloa aivan koomatilassa, vaan keskittyi luomaan uutta musiikkimateriaalia.