Metallimusiikki.net

Guitar Hero -pelin kaikki versiot - Yksi suosituimmista PS-peleistä kautta aikain


Guitar Hero -peli on yksi suosituimmista peleistä koskaan

Alun perin Harmony Music Systemsin kehittämä Guitar Hero -musiikkipelisarja sisältää useita pelejä niin PlayStationille, Xboxille kuin muillekin alustoille. Pelin ajatus on simppeli: jokainen voi tuntea olevansa todellinen rokkitähti soittaessaan kitaraa peliohjaimella, joka muistuttaa oikeaa skittaa. Sarjaan ei ole ilmestynyt uusia osia sitten vuoden 2015, mutta pelit liikkuvat edelleen aktiivisesti nettimyyntipalstoilla.

Guitar Hero — peli ja sen pelaaminen

Peliä pelataan versiosta riippuen joko varsinaisella peliohjaimella tai oikeaa kitaraa jäljittelevän peliohjaimen avulla. Pelaaja käyttää halutessaan joko mustaa tai valkoista Gibson SG:n mallista kitaraohjainta, jossa on viisi kitaran otelaudan välejä edustavaa näppäintä. Pelin aikana pelaaja lukee nuotteja, joista muodostuu soitettavana oleva melodia.


Guitar Hero -kitara ja Wii-pelikonsoli

Nuotteja voi vinguttaa korkeammiksi tai matalammiksi ainakin kitaristeille tutun vibrakammen avulla. Kitaran otelaudassa on viisi eriväristä fretiä: oranssi, sininen, keltainen, punainen ja vihreä. Näistä viimeksi mainittu on korkein, ensiksi mainittu matalin.

Nuotinlukutaidosta ja jonkin instrumentin hallinnasta on tietenkin apua, sillä silmän ja käden yhteiskoordinaatio on tuolloin harjaantunut myös Guitar Heroa ajatellen. Soittokokemus ei kuitenkaan takaa pelissä menestymistä: jopa ammattimuusikko voi osoittautua onnettomaksi kitarasankariksi!

Guitar Hero -peleissä kitara toimii yksikielisen kitaran tapaan, joten nuotit eivät muodosta sointuja.

Mitä Guitar Hero -pelejä on ilmestynyt ja mikä on sarjan viimeisin julkaisu?

DJ Hero, Guitar Hero, Band Hero.

Guitar Hero -pelejä julkaistiin kultakautenaan, 2005–2009, vain muutaman kuukauden välein. Kaiken kaikkiaan pelejä on 19. Sarjan viimeisin osa on lokakuussa 2015 ilmestynyt Guitar Hero Live.

Pelisarja on ollut huippusuosittu myös Suomessa, mikä ei sinänsä herätä ihmetystä. Isännöihän lukuisista musiikkifestivaaleistaan tunnettu, metallihullu maamme esimerkiksi jo vuodesta 1996 lähtien Oulussa järjestettyjä ilmakitaran MM-kisoja.

Käydäänpä seuraavaksi lyhyesti läpi Guitar Hero -pelin versiot, jotta homman nimi selviää myös niille, jotka eivät ole sarjaan aiemmin perehtyneet:

Guitar Hero

Ensimmäinen Guitar Hero -peli julkaistiin Yhdysvalloissa PlayStation 2:lle loppusyksystä 2005. Eurooppalaisille markkinoille peli ennätti seuraavana keväänä.
Guitar Heron tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat muun muassa Audioslaven ”Cochise”, David Bowien ”Ziggy Stardust”, Deep Purplen ”Smoke on the Water”, Franz Ferdinandin ”Take Me Out” ja Red Hot Chili Peppersin ”Higher Ground”.

Guitar Hero II

Guitar Hero II ilmestyi marraskuussa 2006 sekä PlayStation 2:lle että Xbox 360:lle. Pelin klassikkokappaleita edustavat Guns N’ Rosesin ”Sweet Child O’ Mine”, Kissin ”Strutter”, Rage Against the Machinen ”Killing In The Name”, Rushin ”YYZ” ja Van Halenin ”You Really Got Me”.

Guitar Hero: Rocks the 80s

Heinäkuussa 2007 oli PlayStation 2:lle julkaistun Guitar Hero: Rocks the 80s -pelin vuoro. Kuten nimestä voi päätellä, oli teemana kultainen 80-luku. Kasaritunnelmaa parhaimmillaan edustivat muun muassa Twisted Sisterin ”I Wanna Rock”, Scorpionsin ”No One Like You”, Iron Maidenin ”Wrathchild” ja Asian ”Heat of the Moment”. Mainittakoon, että Yhdysvalloissa peli tunnetaan nimellä ”Guitar Hero Encore: Rocks the 80s”.

Guitar Hero III: Legends of Rock

Seuraava, marraskuussa 2007 ilmestynyt osa, Guitar Hero III: Legends of Rock, julkaistiin poikkeuksellisen monelle alustalle: PlayStation 2:lle, Xbox 360:lle, Microsoft Windowsille, PlayStation 3:lle, ja Wiille.

Mukana oli tällä kertaa peräti 73 kappaletta, joista 51 oli alkuperäisartistien esittämiä. Pelin yhteydessä lanseerattiin ”Battle Mode” -moninpelimuoto ja kitaraohjain muuttui langattomaksi.

Pelin tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat Metallican “One”, Sex Pistolsin “Anarchy UK”, The Rolling Stonesin “Paint it Black”, Guns N’ Rosesin ”Welcome to the Jungle”, Kissin “Rock and Roll All Nite”, ja Black Sabbathin “Paranoide”.

Activisionin mukaan peliä myytiin Yhdysvalloissa ilmestymisviikollaan yli 1,4 miljoonaa kappaletta. Guitar Hero III on jäänyt historiaan myös kaikkien aikojen ensimmäisenä videopelinä, jonka myynti ylitti miljardi dollaria.

Guitar Hero: Aerosmith

Guitar Hero: Aerosmith julkaistiin Euroopassa kesäkuussa 2008 PlaySation 2:lle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja Wiille. Kuten arvata saattaa, keskittyy peli ainoastaan tavalla tai toisella Aerosmith-yhtyeeseen liittyviin kappaleisiin.

Guitar Hero: On Tour

Heinäkuussa 2008 Euroopassa julkaistiin Nintendo D5:lle Guitar Hero: On Tour. Peli sisälsi kitarankaulaa muistuttavan, nelinäppäimisen ohjaimen.

Guitar Hero: World Tour

Marraskuussa 2008 julkaistiin Guitar Hero World Tour, joka tunnetaan myös nimillä Guitar Hero 4 ja Guitar Hero IV. Peli on pelattavissa PlayStation 2:lla, PlayStation 3:lla, Wiillä ja Xbox 360:lla. Pelissä voi käyttää myös rumpupalikoita ja laulamista varten tarkoitettua mikrofonia.

Ominaisuuden ansiosta peliä voi pelata kerrallaan 1–4 pelaajaa. Pelissä raikuvat muun muassa Jimi Hendrixin Purple Haze, Foo Fightersin Everlong, Bon Jovin ”Livin’ On A Prayer” ja Smashing Pumpkinsin ”Today” ja Motörheadin ”Over Kill”.

Guitar Hero: On Tour Decades

Loppuvuodesta 2008 Nintendo DS:lle julkaistu peli. Mukana on muun muassa Maroon 5:n ”This Love”, Tokio Hotelin ”Monsoon”, Europen ”Rock the Night”, Twisted Sisterin “We’re Not Gonna Take It” ja Lenny Krawitzin “Are You Gonna Go My Way”.

Guitar Hero: Metallica

Toukokuussa 2009 oli Guitar Hero: Metallica -pelin vuoro. Pelin tajunnanräjäyttävä uudistus oli rumpujen tuplapedaalitoiminto. Mukana oli myös Expert+ -vaikeusaste. Kappaleina oli runsaasti niin Metallican omia biisejä kuin bändin tuotantoon tavalla tai toisella vaikuttaneiden yhtyeiden tuotantoa.

Guitar Hero: Smash Hits

Guitar Hero: Smash Hits julkaistiin kesäkuussa 2009. Peli sisälsi kappaleita Guitar Hero -, Guitar Hero Encore: Rock the 80s -, Guitar Hero II - ja Guitar Hero III: Legends Of Rock -peleistä.

Guitar Hero: Modern Hits

Ainoastaan Nintendo DS:lle kesäkuussa 2009 julkaistu peli. Hitteinä kuultiin muun muassa Coldplayn ”Violet Hill”, Foo Fightersin ”All My Life”, Franz Ferdinandin ”The Fallen” ja The Offspringin ”Half-Truism”.

Guitar Hero: Van Halen

Joulukuussa 2009 Yhdysvalloissa julkaistu Guitar Hero: Van Halen rantautui Eurooppaan alkuvuodesta 2010. Pelissä on paitsi Van Halenin hittibiisejä myös yhtyeen tuotantoon vaikuttaneiden artistien, kuten Queenin ja Deep Purplen, musiikkia.

Guitar Hero 5

Syyskuussa 2009 vuorossa oli Guitar Hero 5. Pelin tunnetuimmat kappaleet olivat Nirvanan “Smells Like Teen Spirit”, Kings of Leonin “Sex on Fire”, Rammsteinin “Du Hast”, Kissin “Shout It Out Loud” ja Bon Jovin “You Give Love a Bad Name”.

DJ Hero

DJ Hero tuli markkinoille loppuvuodesta 2009. Mukana oli tällä kertaa useita musiikkilajeja ja DJ-levysoitin. Pelin tiskijukkina luukuttivat muun muassa DJ Shadow, Daft Punk, DJ Jazzy Jeff ja DJ AM.

Band Hero

Loppuvuodesta 2009 PlayStation 2:lle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, Wiille ja Nintendo DS:lle julkaistu peli. Muutoin edeltäjiensä kaltainen, mutta genrenä on pop- ja rockmusiikki. Kappaleiksi oli poimittu muun muassa Hilary Duffin ”So Yesterday”, Duran Duranin ”Rio”, Village Peoplen ”Y.M.C.A”, Maroon 5:n ”She Will Be Loved” ja Nelly Furtadon ”Turn Off the Light”.

Guitar Hero Vip Pass

Guitar Hero World Tourin, Guitar Hero 5:n ja Guitar Hero Metallican lisäosa, joka sisältää lisäkappaleita edellä mainittuihin peleihin.

Guitar Hero: Warriors of Rock

Syyskuussa 2010 julkaistiin Guitar Hero: Warriors of Rock. Pelialustoiksi valikoituivat PlayStation 3, Xbox 360 ja Wii. Peli sisälsi 90 biisin lisäksi ladattavaa lisämatskua. Peliä olivat suunnittelemassa rockin legendat, Megadethin Dave Mustaine ja Kissin Gene Simmons.

DJ Hero 2

DJ Hero -sarjan toinen osa, joka julkaistiin syksyllä 2010 PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja Wiille. Mukana on 83 miksausta. DJ Hero 2 keräsi kiitosta siitä, että sitä pidettiin laadullisesti ja toiminnallisesti edeltäjäänsä parempana.

Guitar Hero Live

Viimeisin Guitar Hero -peli, Guitar Hero Live, julkaistiin lokakuussa 2015. Pelin erikoisuuksina oli uusi kitaraohjain ja jonkinnäköiselle live-yleisölle esiintyminen.

Pelistä oli vuoden 2018 loppuun saakka saatavilla GHTV-versio, joka sisälsi satoja eri kappaleita. Ominaisuus ei kuitenkaan saavuttanut toivottua suosiota, joten sitä ei enää tueta. Ilman nettiä pelattavassa live-osiossa kappaleita on rajoitettu määrä.

Guitar Hero ja nettikasinot — yllättävät yhtäläisyydet

Mielikuva nettikasinoilla pelattavista kolikkopeleistä voi olla varsin kaukana totuudesta. Pelivalmistajat panostavat pelien visuaaliseen ja kerronnalliseen puoleen huomattavasti, joten kolikkopelien pelaaminen ei ole monotonisten rullien tuijotusta.

Muun muassa Play’n GO ja NetEnt ovat julkaisseet useita musiikkiaiheisia kolikkopelejä. NetEntin supersuosittu Guns N’ Roses -kolikkopeli, joka ilmestyi vuonna 2016, sisältää Guitar Heron tapaan yhtyeen musiikkia. Monet online kasinot tarjoavat niin Play’n GO:n kuin NetEntin pelejä, joten kolikkopelaamisen riemuista voi nauttia esimerkiksi November Rainin tahdissa.

Sorminäppäryydestä on hyötyä Guitar Hero -peleissä, mutta lukuisia kolikkopelejä voi pelata myös automaattisella Autoplay-toiminnolla. Tuolloin pelaaja valitsee haluamansa kierrosmäärän tai voitto- tai tappiorajan, joiden puitteissa peli pyöräyttää uuden kierroksen automaattisesti.

Ehkä joku päivä Guitar Hero -brändistä tehdään myös oma peli kasinoille. Tämä ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, sillä tällä tavoin pelien tuottajat saavat uutta käyttäjäkuntaa peleilleen fanaattisista Guitar Hero -faneista.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Artikkelit sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.