Nauzea on varsin nuori yhtye, joka on perustettu vuoden 2011 alussa. Bändiläiset kertovat soittavansa raakaa metallia modernilla melodioilla. Levylle on pakattu kaksi biisiä, joten luodataanpa läpi, miltä kuulostaa!
Pojot: 4/5
"Social Parasite" alkaa vauhdikkaasti, ja kulkee muutenkin hyvin. Tyyli on melko melodista. Miksaus on jonkin verran tukkoisen kuuloinen, mutta toisaalta esimerkiksi lauluosuudet ovat mukavan erottuvasti pintaan miksattu. Samoin erottuvat kitaraosuudet, joiden soolot ovat mukavan oloisia, ja konstailemattomia. Sovitukset ovat myös taidolla tehtyjä.
"Reckoning Day" on myös hyvä biisipläjäys. Kappaleissa on myös kiitettävästi variaatioita, joten kyllästymään ei pääse. Mielestäni bändi sekoittelee myös sopivassa suhteessa melodisuutta, ja rankkaa mättöä. Ja kuten sanottua, tässäkin kitarasoolot ovat ilahduttavaa "vanhan liiton" meininkiä, vaikka musiikki sinänsä onkin modernia.
Tämä on mielestäni hieno tekele, näinkin nuorelta yhtyeeltä. Jään mielenkiinnolla odottamaan lisää materiaalia. Musiikki toimii hyvin, soittajat osaavat asiansa, joten ei tässä juuri arvostelemista ole!
Arvostelun Nauzea: "Demo" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 04.01.2012 ja antoi pisteet /5.
Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!