Metallimusiikki.net

Ajattaran akustinen albumi "Noitumaa" kaupoissa 15.4.

  • Julkaistiin torstaina 09.04.2009.
  • Luettu 1752 kertaa
  • Bändit:

Ajattaran albumin "Noitumaa" etukannessa valokuva palavasta rakennuksesta. Kuva on sävyltään harmahtava ja väritön. Kuvan yläosassa bändin nimi mustalla värillä ja goottilaisin kirjaimin, kuten albumin nimikin, joka kuvan alaosassa.Julkaistaan 15.4.2009

Itse Ruoja Suruntuoja maailmanlopun metsästäjineen julkaisee kuudennen albuminsa 15.4. “Noitumaa“-levyllä Ajattaran musiikki on kokenut täydellisen muodonmuutoksen, sillä levy on kokonaan akustinen. Ajatus täysin akustisesta metallilevystä muhi Ruojan päässä pidemmän aikaa ja nyt on aika paljastaa tuon aivoriihen tuotokset. Ajattara on uudella levyllään entistä ilkeämpi, synkempi ja rehellisempi kuin vielä koskaan aiemmin bändin historiassa. “Noitumaa” on kokonaisvaltainen kokemus, joka vie kuulijansa primitiiviselle matkalle tummien ajatusten tuolle puolen, kirouksen kemiallisen kaavan lähteille.

Suomen MySpace valitsi Ajattaran viikon artistiksi, joten “Noitumaa” on kuultavissa kokonaisuudessaan yhtyeen MySpace-sivuilla 8.4. alkaen. Akustisella keikalla bändin voi nähdä myös Helsingin Levykauppa Äxässä 16.4. kello 18.00.

“Noitumaa” on mahdollista ennakkotilata Levykauppa Äxän kautta, jolloin mukaan tulee eksklusiivinen Ajattara-paita!

Kuvassa viisi mustiin pukeutunuta miestä, joista kaikilla ulkovaatteet yllään. Neljä heistä seisoo rivissä, yksi polvillaan maassa. Lattia on musta ja samoin huoneen tilat. Taustalla verkkoaitaa tai muuta säleikköä.
Ajattara vuonna 2009. Kuvaaja: Pasi Takula.

Ajattaran uusimman albumin nauhoitustyöt käynnistyivät lokakuussa 2008 Klaukkalassa sijaitsevan D-Studion tiloissa. Marraskuun toisena päivänä bändi puhkui ilmoille sanoman levyn nauhoitusvaiheen päättymisestä.

“Noitumaa”-albumin kappaleet:

  1. Keuhkosi
  2. Massat
  3. Mitä kuolema parantaa?
  4. Saatana palvoo meitä
  5. Saveen saarnattu
  6. Ikuisen aamun sara
  7. Kielletyn sanat
  8. Säkeitä riippuneesta lihasta
  9. Lammas

Ajattara on:

  • Ruoja (laulu ja kitara)
  • Kalmos (kitara ja taustalaulu)
  • Tohtori Kuolio (basso ja taustalaulu)
  • Raajat (syntikka)
  • Malakias IV (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.