Metallimusiikki.net

Amoralilta single "Year Of The Suckerpunch".

  • Julkaistiin torstaina 15.01.2009.
  • Luettu 1779 kertaa
  • Bändit:

Uusimaalainen metallibändi Amoral , joka koppasi hiljattain kainaloonsa Ari Koivusen hoitamaan vokalistin virkaa, tulee julkaisemaan uuden singlen tulevalta albumiltaan 11. helmikuuta. Singlen nimi on “Year Of The Suckerpunch”. Singleviisun kirjoitti ja sävelsi kitaristi Ben Varon. Kyseisen kappaleen lisäksi julkaisulla kuullaan Amoralin tulkinta Misfitsin biisistä “Dig Up Her Bones”, jossa Idols-kilpailun voittanut Ari Koivunen hoitaa lauluosuudet. Esikoissingle tulevalta pitkäsoitolta lasketaan huomenna 16. päivä radioaalloille soitettavaksi Suomessa. Amoralin joukot eivät ole vielä tähän mennessä kertoneet sanallakaan uuden albuminsa nimestä. Kiekko nauhoitettiin Hämeenlinnassa sijaitsevan Sound Supreme Studion tiloissa. Sitä miksataan tällä hetkellä. Levytysuransa neljännen albumin yhtye haluaa julkaista jossain vaiheessa toukokuuta.

Ari Koivusella varustettua Amoralia yleisö pääsee kokemaan seuraavan kerran 6. helmikuuta Lahdessa, jossa bändi aikoo esiintyä osana Frostbite Metalfestin ohjelmistoa. Viikkoa myöhemmin, eli 12.2., bändi siirtyy pääkaupunkiin musisoimaan Dante’s Highlightin lavalle.

24-vuotias Ari “Iso A” Koivunen voitti televisiossa esitetyn laulukilpailu Idolsin vuonna 2007. Mies julkaisi sittemmin pari sooloalbumia, joista ensimmäinen on nimeltään “Fuel For The Fire”. Jälkimmäinen Koivusen soolo-opuksista tunnetaan nimellä “Becoming”. Se julkaistiin viime vuoden puolella. Koivunen korvasi Amoralista eronneen vokalisti Niko Kalliojärven, joka halusi jatkossa keskittyä Amoralin sijaan muihin projekteihinsa. Mies musisoi bändinsä kanssa viimeistä kertaa 23. elokuuta 2008 Tammelassa vietetyn Thrashia Läpi Yön -tapahtuman merkeissä. Koivunen liittyi Amoraliin marraskuun lopussa. Bändi kertoi marraskuussa saaneensa laulajan tointa hakeneilta henkilöiltä yhteydenottoja tuhansittain joka puolelta maapalloa. Kaikkien hakijoiden joukosta vain Ari Koivunen osoittautui lopulta kyvykkäimmäksi muusikoksi, joka pystyy hoitamaan Amoralin vanhojen kappaleiden murinaosuudet, sekä uusien biisien melodiset kohdat.

Amoralin tähän mennessä uusin pitkäsoitto on pari vuotta sitten valmistunut ja julkaistu “Reptile Ride”. Suomalaisen Spinefarm Recordsin kautta julkaistu levy rynni korkeimmillaan Suomen albumilistalla sijalle n:o 5 vuonna 2007.

“Reptile Ride” -albumin kappaleet:

  1. Leave Your Dead Behind
  2. Nervasion
  3. Hang Me High
  4. Mute
  5. Few and Far Between
  6. Snake Skin Saddle
  7. D-Drop Bop
  8. Apocalyptic Sci-Fi Fun
  9. Pusher

Amoral on:

  • Ari Koivunen (laulu)
  • Ben Varon (kitara)
  • Silver Ots (kitara)
  • Juhana Karlsson (rummut)
  • Pekka Johansson (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.