Metallimusiikki.net

Amorphis vahvisti lisää keikkoja.

  • Julkaistiin tiistaina 05.02.2008.
  • Luettu 1973 kertaa
  • Bändit: ,

Amorphis-yhtyeen kaksi jäsentä seisoo kylmänsinisessä valokuvassa. Etualalla rastapäinen heppu, jolla muotoillut viikset ja leukapartaa sekä ohut kaulaketju. Hänellä yllään hihaton paita, käsivarsissa tatuointeja, ranteissa ohuet nauhat. Takana parrakas jKuva: Ville Juurikkala

Progressiivista metallimusiikkia loihtiva helsinkiläinen Amorphis tiedottaa tulevansa esiintymään maaliskuussa täällä Suomen rajojen sisällä lukuisia kertoja, kunnes siirtyy sitten Kreikkaan ja muihin maihin tekemään itseään tykö. Suomalaiset fanit voivat kohdata Amorphiksen voimat Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Joensuussa maaliskuun aikana.

Yhtyeen nuorin albumi tähän päivään mennessä on “Silent Waters”, mikä julkaistiin edellisen vuoden elokuun viimeisellä viikolla. Kiekko kipusi Saksan Media Control -albumilistalla siajlle n:o 44. Se on jo toinen Amorphis-albumi, jolla kuullaan bändin uutta laulaja Tomi Joutsenta. Mies on tuttu myös kytköksistä Sinisthraan. Albuminsa orkesteri äänitti pääkaupungin Sonic Pump -studioilla. Sen miksasi Mikko Karmila Finnvoxin studiossa.

Bändi nimesi 4. päivä kuluvaa kuukautta uusimman lisäyksensä keikkakatalogiin. Amorphis vahvistettiin saapuvaksi Oulun Club Teatrialle maaliskuun 8. päivä. Ikäraja tapahtumaan on 18 vuotta. Ovet avautuvat iltasella klo 21 aikaan. Keikan ennakkoliput 17 euroa, mutta oveltakin voi pilettejä hankkia 20 €:n hintaan. Piletin hinta sisältää eteispalvelumaksun. Sisäänpääsylippuja voi hankkia Lippupalvelusta, Tiketistä ja Levykauppa Äxän suunnalta. Pilettien myynti alkoi tammikuun viimeisenä päivänä. Amorphista tukee Club Teatrian lavalla Amoral, joka lämmittelee yleisön illan pääesiintyjää varten. Amoral julkaisi viime vuoden elokuussa uransa kolmannen studio-opuksen, jolle nimeksi yhtye antoi “Reptile Ride”. Bändi soittaa teknistä death metallia, mutta edellisellä albumilla on aistittavissa vaikutteita myös melodisemmasta mätöstä. Edellisen kerran Amoral laukoi Oulussa edellisen vuoden Jalometalli-festivaalissa.

Amorphis esiintyy:

  • 9. helmikuuta: Sala Agronomia (Bucharest, Romania)
  • 5. maaliskuuta: Tavastia (Helsinki)
  • 6. maaliskuuta: Lutakko (Jyväskylä)
  • 7. maaliskuuta: Puijonsarvi (Kuopio)
  • 8. maaliskuuta: Club Teatria (Oulu)
  • 15. maaliskuuta: Areena (Joensuu)
  • 19. huhtikuuta: Hydrogios (Thessaloniki, Kreikka)
  • 20. huhtikuuta: Gagarn (Ateena, Kreikka)
  • 5. toukokuuta: Rock Hard Festival (Geiseinkirchen, Saksa)
  • 30. toukokuuta: Zagreb Metal Fest (Zagreb, Unkari)
  • 31. toukokuuta: Legacy Festival (Belgrad, Serbia)
  • 26.–27. syyskuuta: Center Stage (ProgPower USA IX) (Atlanta, GA, USA)

ProgPower USA -tapahtumassa Amorphis toimii yhtenä illan pääesiintyjistä. Kyseessä on jo yhdeksättä kertaa järjestettävä metallifestivaali Atlantassa. Paikalla esiintyy myös sellaisia metalli-ilmestyksiä kuin Iced Earth, Riverside, Jon Oliva’s Pain, Rob Rock ja tanskalainen Volbeat.

“Silent Waters” -albumin kappaleet:

  1. Weaving The Incantation
  2. A Servant
  3. Silent Waters
  4. Towards And Against
  5. I of Crimson Blood
  6. Her Alone
  7. Enigma
  8. Shaman
  9. The White Swan
  10. Black River
  11. Sign (bonuskappale)

Amorphis on:

  • Tomi Joutsen (laulu)
  • Esa Holopainen (kitara)
  • Tomi Koivusaari (kitara ja laulu)
  • Santeri Kallio (kosketinsoittimet)
  • Niclas Etelävuori (basso)
  • Jan Rechberger (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.