Metallimusiikki.net

Anaal Nathrakhin seuraava levy 50-prosenttisesti valmis.

  • Julkaistiin sunnuntaina 02.10.2011.
  • Luettu 977 kertaa
  • Bändit:

Extreme metallia tekevä Anaal Nathrakh on tähän mennessä saanut uransa seitsemännen studiolevyn puolivalmiiksi. Brittiyhtye julkaisi vasta toukokuussa edellisen kiekkonsa, nimeltään "Passion". Uutukaiskiekon nauhoitusvaihe vietiin päätökseen syyskuussa. Sen yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu. Bändin mukaan levyt ovat melko heterogeenisiä vaikkakin joukossa on todellisia yllätyksiäkin. Biisejä ei ole vielä juurikaan miksattu eikä lainkaan masteroitu, mutta siitä huolimatta aineisto Anaal Nathrakhin omien puheiden mukaan kuulostaa melkoisen voimakkaalta. Opuksen äänitysvaihe käynnistyi 12.9., kolmantena päivänä äänityspaikan läheisyydessä koettiin maanjäristys ja viikkoa myöhemmin ryhmä tiedotti nauhoittamisen viedyn pääosin päätökseen. Äänittäminen tapahtui Kaliforniassa.

Bändi tarjoaa Decibel-lehden uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden ladata Anaal Nathrakhin tekemiä tulkintoja eräiden ska-yhtyeiden biiseistä. Vuonna 1999 perustettu metalliryhmä sai muutaman kuukauden takaiselle "Passion"-albumilleen Kaaos-nettilehdeltä pisteet 9/10. Levyn arvostellut Riku Mäkinen totesi levystä seuraavaa: Ensi kuunteluilla se menee vasemmasta korvasta sisään ja oikeasta ulos. Toisaalta levyn mielenkiintokin piilee oikeastaan samassa asiassa, sillä yksityiskohtia se tarjoilee enemmän kuin tarpeeksi. Anaal Nathrakh on tavallaan, kuin oman taiteenlajinsa Picasso; vaikkei siitä aina välttämättä ihan kaikkea ymmärrä, on se jollain helvetillisellä tavalla uskomattoman hienoa.

Anaal Nathrakh on:

  • V.I.T.R.I.O.L. (laulu)
  • Irrumator (kitara, basso ja rummut)
  • Ventnor (kitara live-esiintymisissä)
  • Misery (basso live-esiintymisissä)
  • St. Evil (rummut live-esiintymisissä)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.