Metallimusiikki.net

Asking Alexandria: "From Death to Destiny"

"From Death To Destiny" -albumin etukannessa valokuva ihmisestä, joka poimii kädellään maasta vaatteita tai jotain muuta. Kuvan yläosassa sinertävä Asking Alexandria -logo.Julkaistaan kesällä 2013

Viisihenkinen brittiyhtye Asking Alexandria on tällä hetkellä kiertueella Yhdysvalloissa ja palaa Euroopan alueelle kesällä. Kesällä yhtyeeltä myös ilmestyy musiikkia, nimittäin kolmas kokopitkä albumi "From Death to Destiny". Sumerian Recordsin kautta julkaistava metalcore-kiekko on kitaristi Ben Brucen mukaan 13 tai 15 biisiä sisältävä opus, jonka biiseistä puolet ovat luultavasti radiosoittoon soveltuvia. Albumin edustamaan tyyliin voi tutustua kappaleen "The Death of Me" kautta. Se on laitettu juuri iTunesiin, Google Playhyn ja Amazonin nettimusiikkikauppaan tilattavaksi.

Kitaristi Ben Brucen mukaan albumilla kuullaan hyvin raskaita biisejä huolimatta siitä, että radioystävällisyys on huomioitu lopputuloksessa. Hän vakuuttelee, ettei vanhoja faneja aiota lempata. Valtaosa biiseistä nauhoitettiin Yhdysvaltojen Indianassa, osittain myös Kaliforniassa. Äänimaailmasta haluttiin tällä kertaa edeltäneitä levyjä orgaanisempi. Äänimaisemia haalittiin muun muassa kirkon gospel-kuoron laulua nauhoittamalla.

Vuonna 2009 perustettu Asking Alexandria julkaisi "Reckless & Relentless" -albuminsa huhtikuussa 2011. Se on yhtyeen solistin, Danny Worsnopin, antaman kommentin mukaan raskaampi ja synkempi kuin uusi lätty. "From Death to Destiny" on kepeämpi ja sanoituksien osalta myönteisempi kuin "Reckless & Relentless" tai sitä edeltänyt debyyttialbumi "Stand Up and Scream".

Asking Alexandria on:

  • Danny Worsnop (laulu)
  • Ben Bruce (kitara)
  • Cameron Liddell (kitara)
  • Sam Bettley (basso)
  • James Cassells (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.