Metallimusiikki.net

Kuvassa Behemoth. Kuva otettu vuonna 2009.Kuvassa Behemoth. Kuva otettu vuonna 2009.

Behemoth ei tulekaan Sonisphereen.

  • Julkaistiin perjantaina 06.08.2010.
  • Luettu 1719 kertaa
  • Bändit:

Puolan Behemoth ilmoitti torstaina, ettei bändi tule osallistumaan Porissa järjestettävään Sonisphere-festivaaliin. Keikka oli tarkoitus kokea huomenna lauantaina. Behemoth on estynyt esiintymistä joidenkin terveydellisten syiden vuoksi. Yhtye ei vielä tiedä ovatko terveysseikat sellaisia, että muitakin Euroopan varalle suunniteltuja festivaalikeikkoja pitäisi perua. Bändi antaa tapahtuneesta ja tapahtuvasta lisätietoja lähipäivien aikana. Sonisphere ei ole vielä kertonut miten se tulee korvaamaan Behemothin jättämän aukon festivaaliohjelmistossa.

Aikaisemmin elokuussa metallibändi tiedotti julkaisevansa syksyllä DVD-levyn. Levy on nimeltään “Evangelia Heretika”. Se tulee olemaan yhtyeen järjestyksessä toinen DVD. Laulaja–kitaristi Nergalin kommentin mukaan Behemoth on painellut Helvettiin ja takaisin saadakseen tämän kiekon valmiiksi. Mies lupailee levyllä kuultavan viiden tunnin edestä oleellista aineistoa.

“Evangelia Heretika” tullaan julkaisemaan Euroopan alueella Nuclear Blast Recordsin tuella, tosin bändin kotimaassa Puolassa erikseen Mystic Recordsin kautta. Kiekko ilmestyy jossain vaiheessa syksyä myös Yhdysvalloissa. Sitä ennen bändi siirtyy marraskuun alussa keikkailemaan Kanadaan ja Yhdysvaltoihin yhdessä Watainin, Witheredin ja Black Anvilin kanssa. Faneille kaupustellaan erityistä lippupakettia, joka sisältää konserttilipun lisäksi kopion tulevasta DVD-levystä, yhden keikkajulisteen, joka luovutetaan konsertin yhteydessä, sekä treffilipun. Jälkimmäinen oikeuttaa Behemothin jäsenten tapaamisen ennen konserttia. Näitä erikoislippuja myydään 40 kappaleen erä.

Yhtye valmisti hiljattain uuden musiikkivideon. Videoksi päätyi kappale “Alas the Lord Is upon Me”. Se on biisi yhtyeen tuoreimmalta “Evangelion”-albumilta. Musiikkivideon ohjasi ja tuotti Dariusz Szermanowicz yhdessä Grupa 13:n koplan kanssa. Sama joukkio toteutti aikaisemmin Behemothille videot biiseihin “Ov Fire and the Void” ja “At the Left Hand ov God”. Behemothin “Evangelion”-albumi julkaistiin viime vuoden elokuussa.

Yhtyeen keulahahmo Nergal vapautettiin syytteistä kesäkuun lopussa. Miestä syytettiin Puolassa voimassa olevan lakipykälän rikkomisesta, jonka mukaan on tuomittavaa pahoittaa uskovaisten mieltä. Lainoppineiden mukaan Nergal ei ollut rikkonut lakia.

Behemoth on:

  • Adam “Nergal” Darski (laulu ja kitarat)
  • Tomasz “Orion” Wróblewski (basso ja taustalaulu)
  • Zbigniew Robert “Inferno” Promiński (rummut)
  • Patryk “Seth” Sztyber (kitarat ja taustalaulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.