Metallimusiikki.net

Behemoth palaa Australiaan.

  • Julkaistiin torstaina 27.09.2007.
  • Luettu 1494 kertaa
  • Bändit:

Promokuva Behemoth-bändin kolmesta miehestä, jotka pukeutuneet mustiin nahkavaatteisiin. Ne ovat koristeellisia ja yksityiskohtia täynnä. Keskimmäisen miehen nahkapanssari kuin lohikäärmeen suomuinen nahka. Heillä valkoiset kasvot ja harmaat hiukset.Reissussa lopun vuotta

Puolalainen extreme metallia jo vuodesta 1991 paukuttanut Behemoth reissaa kiertueella joulukuussa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Bändi tekee em. maissa näillä näkymin seitsemän keikkaa, joista 12. joulukuuta Adelainessa soitettava live-esiintyminen on ikärajaton.

Yhtye uutisoi elokuun lopussa, että tämän vuoden Ozzfest-vierailu sujui vallan mainiosti. Behemoth koki itsensä tervetulleeksi ja yhdeksi “läpimurron” tehneistä bändeistä. Ryhmä kertoo voittaneensa massat puolelleen, sillä esiintymislavan äärelle oli raahautunut faneja eri puolilta Yhdysvaltoja katselemaan Behemoth-legioonan uutta triumfia. Esiintyminen Ozzfest 2007 -tapahtumassa oli osa Radio Rebellion Tour -kiertuetta, jonka nimeen yhtye keikkailee yhdessä Job For A Cowboyn, Gojiran ja Beneath The Massacren kanssa.

Behemoth konsertoi Australiassa & Uudessa-Seelannissa:

  • 7. joulukuuta: Subnine (Wellington, Uusi-Seelanti)
  • 8. joulukuuta: Kings Arms (Auckland, Uusi-Seelanti)
  • 11. joulukuuta: Amplifier Bar (Perth, Australia)
  • 12. joulukuuta: Fowlers Live (Adelaide, Australia)
  • 13. joulukuuta: The Arena (Brisbane, Australia)
  • 14. joulukuuta: The Gaelic Theatre (Sydney, Australia)
  • 15. joulukuuta: The Corner Hotel (Melbourne, Australia)

MetalKult.com-niminen musiikkiaiheinen nettisivusto julkaisi hiljattain bändihaastattelun, jossa Behemothin keulahahmona toimiva Nergal on kuulusteltavana. Englanninkielinen haastattelu käsittelee lukuisia aiheita alkaen Nergalin alkuvuosista, jolloin hän oli vasta tutustumassa puolalaiseen metallimusiikin skeneen. Käsittelyssä lisäksi “The Apostasy” -albumin okkultismiin viittaavat aiheet ja yhtyeen siirtyminen black metallin alhosta kohti teknisempää death metal -mättöä. Kyseinen bändihaastattelu tehtiin USA:n New York Cityssä 15. elokuuta. Tuolloinhan bändi oli Ozzfest-festarin alueella soittamassa laatumetallia paikallisille faneilleen. Haastattelun voi katsoa alapuolelta.

Nergal haastateltavana:





Behemothin tämän vuoden “Radio Bebellion” -kiertue on massiivinen 28 konserttia käsittävä urakka Pohjois-Amerikassa. Se on jatkoa yhtyeen viime vuonna tekemälle samannimiselle reissulle. Tällä kertaa yhtyeen tukena toimi ranskalainen metallibändi Gojira sekä kanadalainen teknistä death metallia räiskivä Beneath The Massacre. Kiertue parahtaa käyntiin 18. lokakuuta ja päättyy tasan kuukautta myöhemmin.

Behemoth on:

  • Nergal (laulu ja kitara)
  • Orion (basso)
  • Inferno (rummut)
  • Seth (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.