Metallimusiikki.net

Behemothilta "Alas, Lord Is Upon Me".

  • Julkaistiin lauantaina 19.06.2010.
  • Luettu 1566 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva Behemothin kolmesta jäsenestä, jotka seisovat siten, että kypäräpäinen mies etualalla ja kaksi pitkähiuksista miestä hänen takanaan. Kaikilla miehillä mustaa vaatetta yllään ja keskimmäisellä jonkinlainen rintapanssari.Kuvassa Behemoth

Puolan tunnetuimpiin äärimetalliyhtyeisiin kuuluva Behemoth kuvasi vajaan vuoden ikäiselle “Evangelion“-albumille sisältyvään kappaleeseen “Alas, Lord Is Upon Me” musiikkivideon. Klippi kuvattiin ja ohjattiin Grupa 13:n ja Rafal Szermanowiczin kanssa. Ohjaaja on sama, jota Behemothin väki on käyttänyt aikaisemminkin kahdesti. Szermanowicz auttoi metallibändin edellisen “Ov Fire And The Void” -musiikkivideon luomistyössä ja sitä edeltäneen “At The Left Hand of God” tekemisessä. Tämänkertaisen audiovisuaalisen projektin lopputulos tullaan julkaisemaan yleisölle lähitulevaisuudessa. Musiikkivideo julkaistaneen Internetissä. Dariusz Szermanowiczin mukaan “Alas The Lord Is Upon Me” on elokuvamainen video, jota purkitettiin 12 näyttelijän ja apumiehen kanssa erinomaisessa kuvauskohteessa. Kuvaustyöt kestivät 16 tuntia.

Behemothin kitaristi-vokalisti Adam Darski, joka seurustelee vapaa-ajallaan puolalaisen popparilaulajan kanssa, hehkuttaa uudelle klipille luodun häiritsevää, mielipuolista ja “pahaa” aineistoa. Projektiin osallistui yli 70 henkilöä, joten se on Behemothin tähänastisista musiikkivideoproduktioista laajin. Darskin mukaan nyt luotu video on sellainen, jota hän ja muut bändiläiset ovat halunneet luoda jo pitkään. Musiikkivideolla ei nähdä juurikaan digitaalisia efektejä. Painopisteinä tällä kertaa olivat kameratyöskentely, näyttely ja käsikirjoitus.

Metal Blade Records ja Peaceville aikovat julkaista Behemothin levytysuran aikaisempaa tuotantoa EP-levyjen “Conjuration” ja “Slaves Shall Serve” edestä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Levyt ilmestyvät samojen kuorien välissä tupla-CD:nä. Toistaiseksi levyjen julkaisusuunnitelmista ei ole kerrottu mitään. Lisätietoja EP:stä paljastetaan lähiviikkoina.

Bändi soittaa 7. elokuuta Porin Sonisphere-festivaalissa. Sonispheressä nähdään soittelemassa kahden pävän aikana myös muun muassa Slayer, Anthrax, The 69 Eyes, Volbeat, Stam1na ja HIM. Behemoth musisoi festivaalin lauantaipäivänä 2. lavalla kello 13:10 alkaen.

Behemoth on:

  • Adam “Nergal” Darski (laulu ja kitarat)
  • Patryk “Seth” Sztyber (kitarat ja taustalaulu)
  • Tomasz “Orion” Wróblewski (basso ja laulu)
  • Zbigniew Robert “Inferno” Promiński (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.