Metallimusiikki.net

Black Sabbath yhdessä jälleen.

  • Julkaistiin sunnuntaina 13.11.2011.
  • Luettu 1391 kertaa
  • Bändit:

Maailmankuulu heviyhtye Black Sabbath on aktivoitunut uudelleen vanhalla kokoonpanollaan, johon kuuluu laulaja Ozzy Osbourne, kitaristi Tony Iommi, basisti Geezer Butler ja rumpali Bill Ward, tehdäkseen ainakin yhden studioalbumin ja sen jälkeen soittaakseen yhdessä maailmankiertueen. Bändin ensimmäinen uusi studioluomus kolmeen vuosikymmeneen julkaistaneen ensi vuoden aikana. Biisimateriaali sitä varten on sävelletty jo noin 50-prosenttisesti valmiiksi. Äänityspuolen tuottajana tulee toimimaan Rick Rubin. Black Sabbath pyrkii aloittelemaan nauhoittamisen ensi vuoden tammikuussa saadakseen lopputuotteen faniensa korville syksyllä 2012. Sen jälkeen veteraanimuusikot siirtyvät kiertämään maailman keikkalavoja. Kiertuetta edeltää Iso-Britannian Download-festivaalissa konsertoiminen kesäkuussa 2012.

Black Sabbath tiedotti yhteen paluusta Kalifornian Hollywoodissa sijaitsemassa Whisky A Go Go –salissa, jossa bändi soitti uransa ensimmäisen keikan Los Angelesissa vuonna 1970. Noin 41 vuotta sitten bändi oli lämmittelemässä Alice Cooperia. Paikalle oli saapunut Black Sabbathin alkuperäinen nelikko. Iltaa isännöi Black Flag -bändin keulahahmo Henry Rollins.

Ozzy Osbourne paljasti bänditoiminnan aloittamisen lisäksi bändillä olevan jo seitsemän tai kahdeksan biisiä valmiina. Ne ovat musiikillisesti vanhan Sabbath-tyylin mukaisia. Bändi avasi uransa ensimmäisen virallisen Black Sabbath -nettisivuston osoitteeseen www.blacksabbath.com. Sen lisäksi yhtye aikoo kasvattaa tunnettuuttaan sosiaalisen median avustuksella jakamalla informaatiota vaiheistaan Facebookin ja Twitterin välityksellä.

Black Sabbath on:

  • Ozzy Osbourne (laulu)
  • Tony Iommi (kitara ja kosketinsoittimet)
  • Geezer Butler (basso ja syntetisaattorit)
  • Bill Ward (rummut ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.