Metallimusiikki.net

Blutvial: "I Speak of the Devil".

  • Julkaistiin lauantaina 06.06.2009.
  • Luettu 961 kertaa
  • Bändit:

Harmaasäyvine nvalokuva soturista, jolla ylävartalo paljaana ja toisessa kädessä suuri kilpi. Toisessa kädessä miehellä pitkä seiväs tai keihäs. Kuvan vasemmassa yläkulmassa Blutvialin logo valkoisella ja sen alla goottilaisin kirjaimin albumin nimi pieneJulkaistaan 17.7.2009

Brittiläinen black metal –bändi Blutvial ilmoittaa julkaisevansa Suomessa viimeistellyn studioalbuminsa suomalaisen levy-yhtiön kautta. Kiekko on nimeltään “I Speak of the Devil”. Se julkaistaan ensi kuukauden puolella, 17. heinäkuuta, Spikefarm Recordsin avustuksella. Blutvialin uusi albumi äänitettiin ja miksattiin yhtyeen jäsenten toimesta ilman ulkopuolista apua siten, että Ewchmylaen hoiti laulu- ja kitararaidat. Aort nauhoitti kitarat, basso-osuudet ja rumpuraidat. Äänittämisen jälkeen levy nakattiin tänne Suomeen masteroitavaksi helsinkiläisen Finnvoxin studioilla Minerva Papin toimesta. Yhtye uskoo saaneensa lopputuotteeksi puhdasta black metallia, jonka sisältämät kahdeksan kappaletta ovat kuin audioaalloiksi puettua piikkilanka-aitaa. Blutvialin biisejä voi kiskoa kuuloelimiin yhtyeen MySpace-sivuilta.

Kaksihenkisen Blutvialin debyyttialbumilta laskettiin yhtyeen MySpace-sivuille ensimmäinen kappale 5.6. Kuunneltavaksi asetettu kappale on nimeltään “Seethe My Darkness”.

Yhtye solmi levytyssopimuksen “I Speak of the Devil” -albumin julkaisemista varten suomalaisen Spikefarm Recordsin kanssa jo maaliskuussa. Ennen pitkäsoittoa yhtye ehti julkaista vain yhden äänitteen, EP-levyn “Full Moon Possession”, vuonna 2007. Kaksi kappaletta käsittävä kiekko ilmestyi punaisena vinyylilevynä Ledo Takas Recordsin julkaisemana.

“I Speak Of The Devil” -albumin kappaleet:

  1. Full Moon Possession
  2. Seethe My Darkness
  3. Raging Winds
  4. 1584
  5. Serpent Procreation
  6. Dawn Divides the Darkness from the Light
  7. Our Hallowed Bones
  8. Hiraeth

Blutvial on:

  • Aort (kitarat, basso ja rummut)
  • Ewchymlaen (laulu ja kitarat)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.