Metallimusiikki.net

Borknagarin "Urd" ulos maaliskuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 20.01.2012.
  • Luettu 889 kertaa
  • Bändit:

"Urd"-albumin etukannessa piirros, jossa koristeellisia riimuja ja patsaita toistensa peilikuvina. Yläosassa Borknagarin logo.Julkaistaan 26.3.2012

Vuodesta 1995 lähtien toiminut norjalaisyhtye Borknagar paljasti torstaisina uuden studioalbuminsa kansitaiteen ja kannen takaa löytyvän biisilistan. "Urd"-albumi tullaan julkaisemaan Euroopan markkinoilla 26. maaliskuuta ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikassa Century Media Recordsin kautta. Äänitteen kansikuvan toteutti brasilialainen Marcelo Vasco, joka teki kansitaiteen myös Borknagarin edelliselle "Universal"-albumille. Graafikon kuvituksia nähdään myös eräissä Soulflyn, Belphegorin ja Einherjerin sekä Keep of Kalessinin levyissä. Borknagarin keulahahmo Øystein G. Brun kertoo "Urd"-levyn kuvituksen osuvan kuin nyrkki silmään bändin todellisten kasvojen kuvaamisessa. Mies katsoo, että tämä kansikuva antaa melkein mahdollisuuden aistia muinaisten norjalaisten tekemät puukaiverrukset.

"Urd"-albumin kansitaiteessa nähdään realistisesti luotuja hienostuneita koristekuvioita, jotka kietoutuvat täydellisesti uuteen Borknagarin musiikkiin. Metallibändi viimeisteli uuden levynsä Ruotsissa Fascination Street Studioilla yhdessä Jens Bogrenin kanssa. Samaa pajaa ovat hyödyntäneet aiemmin Paradise Lost, Opeth ja Katatonia. Bändi tulee soittamaan uutta biisituotantoaan livenä huhtikuun alussa, kun Oslossa vietetään Inferno Festivalia. Huhtikuussa ryhmä konsertoi myös Saksanmaalla Ragnarök Festivalissa.

"Urd"-albumin kappaleet:

  1. Epochalypse
  2. Roots
  3. The Beauty Of Dead Cities
  4. The Earthling
  5. The Plains Of Memories
  6. Mount Regency
  7. Frostrite
  8. The Winter Eclipse
  9. In A Deeper World

Borknagar on:

  • Vintersorg (laulu)
  • Øystein G. Brun (kitarat)
  • Lars A. Nedland (kosketinsoittimet ja laulu)
  • Jens F. Ryland (kitara)
  • ICS Vortex (basso ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.