Metallimusiikki.net

Brainstorm: "Downburst".

  • Julkaistiin lauantaina 03.11.2007.
  • Luettu 1332 kertaa
  • Bändit:

Viisihenkisen Brainstorm-bändin miehet istuvat valkoisen seinän edustalla. Lattia on maalaamatonta ja kohtalaisen tummaa puulankkua. Vasemmassa laidassa istuvalla miehellä pitkät mustat hiukset.Power/thrash metallia

Saksalaisen melodista metallia hönkivän Brainstorm -yhtyeen laulaja Andy B. Franck kertoo ryhmän nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa, että yhdessä tuottajien Sascha Paethin ja Miron kanssa he onnistuivat luomaan bändin intensiivisimmän ja monipuolisimman albumin tähän päivään mennessä. Sen nimeksi annettiin “Downburst”. Kiekko tuo esiin vokalistin mukaan aivan uuden näkökannan bändin musiikkiin — toisaalta mies luonnehtii levyn olevan kuin vanhan ystävän tapaaminen. Kiekko sisältää uutta ja vanhaa. Biisien mies kertoo olevan voimakkaita ja tunnelmallisempia kuin mitä hän osasi odottaakaan.

Biisit ovat rakenteeltaan suurempia ja mahtipontisempia kuin koskaan aikaisemmin Brainstormin olemassaolon aikana. He ovat pyrkineet tyrkkimään musiikillisia raja-aitoja loitommas. “Downburst” on bändin raskain ja kaunein albumi, kertoo orkesterin laulaja.

Brainstormin tuorein single on nimeltään “Fire Walk With Me”. Se kipusi hiljattain Unkarin singlelistan kärkisijalle. Kyseinen kiekko julkaistiin Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa 22. lokakuuta, jonka jälkeen se laskeutui ruttoamaan muitakin maita Metal Blade Recordsin ystävällisellä avustuksella.

Yhtyeen tuorein albumi tullaan julkaisemaan Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa 25. tammikuuta ensi vuonna. Kolmea päivää myöhemmin se julkaistaan maailmanlaajuisesti MBR: toimesta.

“Downburst”-albumin alustava kappalelista:

  1. Falling Spiral Down
  2. Fire Walk With Me
  3. Stained With Sin
  4. Frozen
  5. End In Sorrow
  6. Redemption In Your Eyes
  7. How Do You Feel
  8. All Alone
  9. Surrounding Walls
  10. Crawling In Chains
  11. Protect Me From Myself

Bändi kertoo tehneensä töitä voimiaan ja vaivannäköä säästämättä yrittäessään tuoda faneilleen parhaan mahdollisen lopputuotteen. Yhtyeen jäsenet odottavat malttamattomina levyn leviämistä faniensa kuultavaksi. He odottavat näkevänsä leukojen loksahtelua ja ällistyneitä ilmeitä.

Brainstorm on vahvistettu esiintyjäksi ensi vuoden maaliskuun lopussa järjestettävään ProgPower UK -festivaaliin, jota vietetään lauantaina 29. maaliskuuta Bristolissa, Iso-Britanniassa. Miehistö keikkailee myös slovenialaisen Metalcamp-festarin lavalla heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Bändi tekee ensin keväällä kiertueen täällä Euroopassa yhdessä Evergrey-nimisen metallibändin kanssa. Kiertue starttaa helmikuun lopussa Göteborgista.

Ryhmä poisti hiljattain miesvahvuudestaan pitkäaikaisen basistinsa Andreas Mailänderin. Se etsii tällä hetkellä korvaavaa bassotaituria.

Brainstorm on:

  • Andy B. Franck (laulu)
  • Torsten Ihlenfeld (kitarat ja taustalaulu)
  • Milan Loncaric (kitarat ja taustalaulu)
  • Andreas Mailänder (basso)
  • Dieter Bernert (rummut)

Yhtye perustettiin vuoden 1989 puolella Torsten Ihlenfeldin ja Milan Loncaricin toimesta. Perustajajäseniin kuuluu myös rumpali Dieter Bernert. Yhtyeen ensimmäisen demo, nimeltään “Hand Of Doom”, kohtasi kuuntelijansa vuonna 1990. Sitä seurasi keikkojen tekeminen yhdessä sellaisten bändien kanssa kuin Stormwitch, Exciter ja Rage, jonka jälkeen remmiltä ulostui toinen demo, nimeltään “Heart Of Hate”.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.