Metallimusiikki.net

Brainstorm: "On the Spur of the Moment".

  • Julkaistiin keskiviikkona 27.07.2011.
  • Luettu 1030 kertaa
  • Bändit:

Brainstormin uuden "On the Spur of the Moment" -albumilevyn etukannessa piirros demonista, joka irvistää liekkimeren edustalla. Kuvan yläosassa yhtyeen logo ja albumin nimi.Julkaistaan 30.9.2011

Saksalainen power metallia tekevä Brainstorm tituleeraa syyskuun lopussa julkaistavaa albumiaan nimellä “On the Spur of the Moment”. Se äänitettiin aikaisemmin kuluvana vuonna Studio 22:ssa yhdessä Axel Heckertin kanssa, joka Brainstormin väen mukaan fanittaa tämän yhtyeen musiikkia. Heckertin uskotaan auttaneen nostamaan yhtyeen musiikin aivan uudelle tasolle. Lopputuote julkaistaan AFM Recordsin tuella seuraajaksi parin vuoden takaiselle “Memorial Roots” -rykäisylle. Musiikillisesti uutukaislevy on edeltäjäänsä aggresiivisempi. Muita yksityiskohtia sanoman esitystavasta ei ole vielä paljastettu. Brainstorm kävi edellisen albumin julkaistuaan kiertämässä Euroopan keikkalavoja yhdessä Primal Fearin kanssa. Metallibändin seuraavat live-esiintymiset koetaan elokuun lopussa.

Loppuvuodesta 2009 julkaistu “Memorial Roots” -albumi on yhtyeen järjestyksessä kahdeksas. Levystä tehty Euroopan alueen erikoisversio sisältää kaksi bonusraitaa.

“On The Spur Of The Moment” -albumin kappaleet:

  1. Below The Line
  2. In The Blink Of An Eye
  3. Temple Of Stone
  4. In These Walls
  5. Still Insane
  6. Dark Life
  7. No Saint — No Sinner
  8. Where Your Actions Lead You To Live
  9. A Life On Hold
  10. My Own Hell

Vuonna 1989 perustettu yhtye julkaisi kesällä 2007 uransa ensimmäisen DVD:n, nimeltään “Honey from the B’s (Beasting Around the Bush)”. DVD kävi kipuamassa Unkarin virallisella musiikki-DVD-listalla korkeimmillaan 18. portaalle.

Brainstorm on:

  • Andy B. Franck (laulu)
  • Torsten Ihlenfeld (kitara)
  • Milan Loncaric (kitara)
  • Antonio Ieva (basso)
  • Dieter Bernert (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.