Children Of Bodom -bändi uutisoi Hollolan suunnalla tapahtuvan albumin äänitystöiden edistymisestä. Bändi työstää kiekko Petrax Studion tiloissa tuottajan virkaa toimittavan Mikko Karmilan kanssa. Yhtyeen basisti, Henkka T. Blacksmith, kertoo yhtyeen tekevän töitä vieläkin kitaraosuuksien kanssa. Johtuen aikataulullisista syistä, aikoo yhtye äänittää ensin kaikki rytmikitarat ja vasta sitten jatkaa soolojen ja melodisten kuvioiden purkittamista. Sen jälken kun em. vaiheet on saatu nauhoitettua kokonaisuudessaan, on Blacksmithin vuoro koittanut. Tuolloin on bassoraitojen vuoro. Mies kertoo, että uudet biisit “toimivat” hänen mielestään oikein hyvin ja kitaroiden äänimaailma on todella hyvä — bändi on erittäin tyytyväinen.
Yhtye kertoi aiemmin, että studiotiloissa käy vierailemassa Peter Tägtgren. Hänet tunnetaan teknoa ja metallimusiikkia yhdistelevästä Pain-bändistään ja sitäkin paremmin Hypocrisy-yhtyeen keulahahmona.
Children Of Bodomin joukot julkaisevat uuden albuminsa, jonka nimeä ei ole vielä paljastettu, täällä Euroopan alueella 7. huhtikuuta. Kiekon julkaistusta vastaa tälläkin kerralla Spinefarm Records. Ennen pitkäsoiton julkaisua aikoo yhtye laskea levykauppoihin single-levyn, mikä ilmestyy alustavien suunnitelmien mukaan maaliskuun 3. päivä.
Metallimusiikki.net uutisoi kymmenisen päivää sitten bändin avanneen nettisivuillaan studiopäiväkirjan, jossa yhtye kertoo uuden albuminsa valmistumisesta.
Katso myös COB:n musiikkivideo kappaleesta “In Your Face“. Biisi julkaistiin vuoden 2005 puolella ilmestyneellä “Are You Dead Yet?” -albumilla. Kiekko on COB:n viides studioalbumi.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin children of bodom. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.