Metallimusiikki.net

Circus Maximus: albumi valmis.

  • Julkaistiin torstaina 31.05.2007.
  • Luettu 852 kertaa
  • Bändit:

Circus Maximus -ryhmän jäsenet seisovat oviaukon edessä. Kuvassa viisi miestä, joista oikeassa laidassa näkyvällä yllään tumma t-paita ja värjätyt lyhyet hiukset.Kotoisin Norjan Oslosta

Norjalainen progressiivista metallia luova Circus Maximus kertoo saaneensa vihdoinkin yhdeksän kuukauden työstämisen jälkeen “Isolate”-albuminsa valmiiksi. Se on bändin mukaan äänimaailmaltaan aikaisempaa tuotantoa synkempää materiaalia, mutta siinä säilyy edelleen bändille ominainen melodinen ote. Pitkäsoitto on konseptialbumi, vaikka se ei yhtyeen mukaan ollut sen alkuperäinen tarkoitus — biisit ja niiden sanoituksista löytyvät tarinat vain sulautuivat toisiinsa. Kiekon taustalta löytyvä tarina kertoo siitä miten paljon ihminen voi menettää ennen kuin menettää totaalisesti järkensä ja kuinka paljon tulee menettää kunnes mielipuolisuus hukuttaa todellisuuden alleen.

CM ei aio paljastaa koko konseptia vaan antaa kuuntelijan (ja lukijan) tulkita se miten hän itse haluaa, sillä tarina on monisäikeinen ja sen voi käsittää eri tavoin.

Levyn yhdeksän biisin joukosta löytyy yksi instrumentaali sekä yksi eeppinen veisu, jonka kesto on lähes 13 minuuttia. Toinen eeppisyyteen taipuva soitto on lähes yhdeksän minuutin pituinen.

“Isolate”-albumin kappaleet:

  1. A Darkened Mind
  2. Abyss
  3. Wither
  4. Sane No More
  5. Arrival Of Love
  6. Zero
  7. Mouth Of Madness
  8. From Childhood’s Hour
  9. Ultimate Sacrifice

Levy julkaistaan näillä näkymin Euroopassa elokuun lopulla. Pohjois-Amerikassa sen voi bongata syyskuun alussa. Muun maailman suunnissa julkaisuhetkeä ei ole vielä kirjattu, mutta sitä käsittelee tälläkin hetkellä Circus Maximuksen manageritoimisto, joka yrittää etsiä levylle lisenssipartneria.

Yhtye soittaa useissa kesän aikana järjestettävissä musiikkifestareissa, joissa CM:n väki toivoo fanejaan näkevänsä. Bändi työstää tällä hetkellä kotisivujaan, jotka on tarkoitus saada pian valmiiksi. Nettisivuilta löytyy myöhemmin biisinäytteitä “Isolate”-albumilta.

Circus Maximus julkaisi kriittisen vastaanoton saaneen “The First Chapter” -esikoisalbuminsa vuoden 2005 aikoihin Frontiers Recordsin kautta

Circus Maximus on:

  • Michael Eriksen (laulu)
  • Lasse Finbråten (kosketinsoittimet)
  • Mats Haugen (kitara)
  • Truls Haugen (rummut)
  • Glen Cato Møllen (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.