Metallimusiikki.net

Code värväsi Adrian Erlandssonin.

  • Julkaistiin lauantaina 28.07.2007.
  • Luettu 1090 kertaa
  • Bändit: ,

Code-bändin debyyttialbumin kansikuva, jossa näkyy bändin logo ja albumin nimi kirjoitettuna harakanvarpailla. Kuvan tausta tummanruskea, vanhahtavalta näyttävä. Taustakuvana irvistelevä ihmishahmo.Perustettu vuonna 2002

Code , joka on brittiläis-norjalainen bm-ryhmä, uutisoi värvänneensä bändin live-esiintymisten ja albumin äänityssessioiden ajaksi rumpuja paukuttamaan Adrian Erlandssonin. Kyseinen mies on erittäin tuttu rumpali metallimaailmassa, sillä hän on aikaisemmin rummutellut At The Gatesin ja Cradle Of Filthin joukoissa. Code kertoo olevansa erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen, jossa Adrian tulee soittamaan bändin uran järjestyksessä toisella albumilla. Yhtyeen kitaristi Aort kommentoi lisäksi, että Erlandssonin maine ja taidot eivät vaadi täydentämistä — ne ovat kaikkien tiedossa. Koska myös Adrian asuu Englannissa, on Coden helpompi työstää uutta materiaalia ja harjoitella biisien soittamista. Tämä tekee bänditoiminnan kitaristi Aortan mukaan aikaisempaa kiinnostavammaksi. Yhtye on varma siitä, että uusi albumi tulee olemaan “killeri”.

Coden joukoissa soittaa muitakin tunnettuja metallimuusikkoja, sillä yhtyeen laulajana toimiva Simen Hestæs (eli Vortex) on tuttu mies kytköksistään norjalaiseen Dimmu Borgiriin. Hän on myös soitellut aiemmin Arcturuksen riveissä. Bändin basisti, Viper (eli Vicotnik) taas löytyy myös DHG:n kokoonpanosta.

Bändissä aikaisemmin rumpuja takonut Asgeir Mickelson (Spiral Architect, Borknagar) on tällä hetkellä kiireinen omien musiikkiprojektiensa kanssa, jonka vuoksi Adrianin astuminen remmiin sopii kuvioihin kuin nappi otsaan.

Yhtyeen uusi albumi on jatkoa “Nouveau Gloaming” -kiekolle. Se julkaistaan ensi vuoden puolella Tabu Recordingsin kautta.

Code uutisoi kitaristi Aortan suulla viimeksi kesäkuussa, jolloin bändi tiedotti solmineensa virallisesti levytyssopimuksen Tabu Recordingsin kanssa. Samalla yhtye kiitti myös suomalaista Sami Tenetzia (Spinefarm Records) tuestaan bändille viime vuosien aikana. Sami Tenetz on tuttu mies dark metallia soittavasta Thy Serpent -bändistä, jonka hän perusti vuonna 1992 sooloprojektin muodossa. Thy Serpentin tuorein julkaisu on vuonna 2000 ilmestynyt EP-levy “Death”.

Code on:

  • Simen “ICS Vortex” Hestnæs (laulu)
  • Aort (kitara)
  • Yusaf “Viper” Parvez aka Vicotni (basso ja taustalaulu)
  • Adrian Erlandsson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.