Metallimusiikki.net

Corpus Mortale nauhoittaa huhti-toukokuussa.

  • Julkaistiin lauantaina 16.01.2010.
  • Luettu 756 kertaa
  • Bändit:

Kööpenhaminassa vaikuttava Corpus Mortale aikoo julkaista kolmannen death metal –albuminsa ennen tämän vuoden päättymistä. Tanskalaisnelikko on kirjoittamassa biisimateriaalia, jota aiotaan ryhtyä nauhoittamaan huhti- tai toukokuun tienoilla. Aikaisemmin yhtye veikkasi pääsevänsä äänittämään jo heti vuoden alusta, mutta se ei tule toteutumaan. Useita kappaleita on vielä viimeisteltävä eikä ryhmä aio hätäillä sen suhteen, sillä deadlineja ei ole asetettu eikä studioaikaa vielä varattu. Corpus Mortalen järjestyksessä kolmas albumi sisältää ainakin kappaleet “Feasting Upon Souls”, “Tempt Not The Knife” ja “Enthralled”.

Uusi albumi tulee olemaan seuraaja marraskuussa 2007 Pohjois-Amerikassa ja helmikuussa 2008 Euroopassa julkaistulle “A New Species of Deviants” -levylle. Tämän albumin ilmestyttyä ryhmän sisällä tapahtui merkittäviä muutoksia kokoonpanossa, kun rumpalina 14 vuotta toiminut mies päätti poistua yhtyeestä. Myös kummatkin kitaristit vaihtuivat kiekon ilmestymisen jälkeen.

Yhtye varmisti aikaisemmin lähtevänsä pienimuotoiselle Tanskan-kiertueelle keväällä 2010. Corpus Mortale paljasti tammikuussa suunnittelevansa myös loppuvuodeksi kiertuetta Pohjois-Amerikan suunnalle, sekä Islantiin kesäksi. Ryhmä haluaa näitä keikkoja ennen soitella jonkin verran eri puolilla Skandinaviaa. Tiistaina bändiläiset peruivat vuosi sitten varmistamansa esiintymisen Kööpenhaminassa järjestettävästä death metal -festivaalista. Keikka oli vuosi sitten sovittu järjestettäväksi toukokuussa, mutta nyt tapahtumaa organisoiva taho aikaistikin sen huhtikuun alkuun, jolloin Corpus Mortalen jäsenet ovat estyneitä johtuen sen jäsenten muista bänditoimista. Ajankohtainen keikka-aikataulu ja näytebiisejä löytyy Corpus Mortalen omilta MySpace-sivuilta.

Corpus Mortale esiintyy:

  • 5. helmikuuta 2010: Månen (Haderslev, Tanska)
  • 6. helmikuuta 2010: Pitstop (Kolding, Tanska)
  • 19. helmikuuta 2010: Bygningen (Vejle, Tanska)
  • 19. maaliskuuta 2010: Monorama (Århus, Tanska)
  • 25. maaliskuuta 2010: The Rock (Kööpenhamina, Tanska)

Corpus Mortale on:

  • Martin Rosendahl (laulu ja basso)
  • Andreas Lynge (kitara)
  • Brian Eriksen (kitara ja laulu)
  • Rasmus Schmidt (rummut)

Yhtye on soittanut death metallia alkuvuodesta 1993 lähtien. Alkuajoista lhtien ryhmän tavoitteena oli kaluta aggressiivisen kuolonmetallin tyyliä. Ryhmän ensimmäinen kiitettävää tunnustusta saaunt demoäänite oli vuonna 1995 julkaistu “Corpus Mortale” -niminen äänite. Sitä seurasi vuotta myöhemmin julkaistu “Integration”. Kolmas demo, “Succumb To The Superior”, nauhoitettiin loppuvuodesta 2001. Se jäi Corpus Mortalen viimeiseksi demoasteiseksi nauhoitteeksi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.