Metallimusiikki.net

Crest of Darkness luo uusia biisejä.

Norjalainen black metal -yhtye Crest of Darkness tiedottaa soitelleensa kesän lämpiminä päivinä muutamia keikkoja, ja aikoo tehdä niitä lisää myös tulevan talvenkin varrella, mutta tällä hetkellä vasta yksi esiintyminen on varmistettu. Crest of Darknessin joukot musisoivat perjantaina 5. joulukuuta Norjan Hamarissa. Paikalla esiintyy myös Grotesk-niminen rytmiryhmittymä. Crest of Darknessin nelihenkinen kokoonpano työstää keikkailun ohessa uusia biisejä seuraavaa albumiaan varten. Uuden albumin äänitysurakkaan bändi ryhtynnee vuoden 2009 puolella. Uuden studio-opuksen nimeä tai biisilistaa bändi ei ole vielä kertonut, mutta tulee uutisoimaan niistä lähitulevaisuudessa.

Bändin uusin albumi on lokakuussa 2007 ilmestynyt “Give Us the Power to Do Your Evil”. Sen julkaiis My Kingdom Music. Albuminsa norjalaisyhtye nauhoitti tuottaja Giuseppe ORlandin seurassa roomalaisen Outer Sound -studion tiloissa Italiassa. Kiekon tuottanut Giuseppe Orlando on vakituinen jäsen sellaisessa metalliryhmässä kuin Novembre. “Give Us the Power to Do Your Evil” -albumin kappaleesta “Druj Nasu” kuvattiin taannoin musiikkivideo norjalaisen Monitormedian toimesta. Musiikkivideo sisältyy albumin CD-versiolle bonuksena.

“Give Us the Power to Do Your Evil” -albumin kappaleet:

  1. Intro
  2. Antichrist
  3. Druj Nasu
  4. Cadavergod
  5. Your Demons
  6. Death And Pleasure
  7. Revenge Complete
  8. I Love Your Pallid Skin
  9. Give Us The Power To Do Your Evil

Crest of Darkness on:

  • Ingar Amlien (laulu ja basso)
  • Kjell Arne Hubred (kitarat)
  • Kjetil Hektoen (rummut)
  • Rebo (kitarat)

Ingar Amlienin perustama Crest of Darkness sikisi 1990-luvun puolen välin taitteessa Amlienin edellinen bändiprojekti, Conception, oli vielä aktiivinen. Ingar perusti uuden bändinsä soitellakseen Anton LaVeyn Church Of Satanin ja Satanic Biblen sanomaa. Crest of Darknessin ensimmäinen varsinainen minialbumi, nimeltään “Quench My Thirst”, julkaistiin vuoden 1996 puolella. Ensimmäisen pitkäsoittonsa, jonka nimi on “Sinister Scenario”, yhtye julkaisi vuotta myöhemmin norjalaisen Head Not Foundin / Voices Of Wonderin kautta.

Pari seuraavaa albumia julkaistiin ranskalaisen Listenable Recordsin kautta. Crest of Darkness julkaisi “The Ogress” -nimisen pitkäsoittonsa vuoden 1999 maissa. Albumilla kuullaan vierailevina muusikkoina Conceptionin kokoonpanossa soitelleita Roy Khania ja Arve Heimdalia. Albumilla laulaa myös naisvokalisti Kristin Fjellseth.

Uransa neljännen albumin kohdalla CoD:n joukot päättävät ottaa aikaisempaa tuotantoa aggressiivisemman lähestymistavan musiikkiinsa. “Project Regeneration” -kiekolla kuullaan primitiivisempää ja kitaravetoisempaa musisointia kuin sitä edeltäneillä luomuksilla. Levyllä vierailee jälleen Kristin ja Jan. P. Albumilla kitaraa soitellut Akke liittyi yhtyeen vakituiseksi jäseneksi. Akke on ex-jäsen norjalaisen punk-rockia mättävän Cockroach Clanin joukoissa. Myös myös soitti The Yo-Yo’s -nimisen yhtyeen tiimissä.

Vuoden 2001 saavuttua Crest of Darkness kutistui kolmipäiseksi ryhmäksi. Tuohon aikaan bändissä Ingarin ja Akken lisäksi soitti rumpalina Jarle Byberg. Trio siirtyi kiertueelle kotimaassaan, jonka aikana bändi konsertoi mm. Inferno Festivalin lavalla. Myöhemmin yhtye kävi soittamassa kiertueen Ranskassa yhdessä No Returnin sekä Symbiosis-yhtyeen kanssa.

Jarlen erottua rumpalin vakanssista vuonna 2001, Kjetil Hektoen liittyi korvaavaksi muusikoksi. Sama mies paukuttaa rumpuja näinäkin päivinä. Kjetil soittaa Crest of Darknessin lisäksi black/death metallia hönkivän Enthralin riveissä.

Vuoden 2004 aikaan bändiltä ilmestyi “Evil Knows Evil” -albumi, jota yhtye luonnehtii omalaatuiseksi, intensiiviseksi ja intohimoiseksi opukseksi, jossa on aistittavissa uniikinoloinen ykseys aggressiivisuuden ja jäätävien tuntemusten välillä. Levyn kappaleiden bändi kertoo edustavan extreme metallin lisäksi black metallia, thrashiakin. Albumin yhtye nauhoitti pitkäaikaisen ystävänsä Nils H.Mæhlum kanssa MLP-Studiossa. Levy masteroitiin Giuseppe Orlandon avulla Italiassa sijaitsevassa Outer Sound -studiossa. Albumin ilmestyttyä Kjell Arne Hubred lyöttäytyi joukon jatkoksi rytmikitaristin virkaa hoitamaan. Hän oli alunperin vain keikkajäsen, mutta myöhemmin hänet otettiin vakituiseksi kitaristiksi.

Akke erosi yhtyeestä vuonna 2006 vedoten henkilökohtaisiin ongelmiin. Crest of Darkness myöntää muusikkonsa menettämisen olleen varsin suuri menetys, joka onneksi saatiin paikatuksi kitaristi Rebolla. Rebo soittaa bändin uusimman “Give Us the Power to Do Your Evil” -albumin kappaleissa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.