Metallimusiikki.net

Cryptopsy julkaisi "Worship Your Demons" -kappaleen.

  • Julkaistiin keskiviikkona 19.03.2008.
  • Luettu 699 kertaa
  • Bändit:

Harmaasävyinen valokuva Cryptopsy-bändin viidestä pitkähiuksisesta miehestä, joista lähes kaikilla kiharat heviletit. Miehet seisovat rivissä tummanharmaata taustaa vasten. Jokaisella mustat vaatteet ja tyynet ilmeet kasvoillaan.Promokuva vuodelta 2005

Kanadalainen Cryptopsy julkaisi tulevalta “The Unspoken King” -albumiltaan kokonaisen kappaleen virallisilla MySpace-sivuillaan. Kuunneltavaksi luovutetun biisin nimi on “Worship Your Demons”.

Montréalissa asuva aggressiivista death metallia soittava Cryptopsy kertoo rumpali Flo Mounierin suulla, että bändinä miehistö on alusta lähtien pyrkinyt kokeilemaan ja tekemään uutta musiikkinsa saralla. Tuleva albumi ei ole siinä mielessä poikkeus. Hän hehkuttaa, että on jo korkea aika tämänkin ryhmän luoda sellaista musiikkia, josta he ovat visioineet vuosien ajan. “The Unspoken King” on miehen mukaan luonnehdittavissa brutaaliksi, monipuoliseksi, monimutkaiseksi ja tunnelmalliseksi. Yhtye on pyrkinyt nyt toden teolla tekemään dynaamisen läjän kappaleita. Levy on oleva erityinen myös siksi, että sillä kuullaan ensimmäistä kertaa laulajana Matt McGachya. Hän on myös 3 Mile Screamin jäsen.

Cryptopsy tulee tekemään maailmankiertueen “The Unspoken King” -kiekkonsa kunniaksi. Maailmankiertue on osa Summer Slaughter -nimistä keikkarypästä. Yhtye joutui perumaan aikaisemmin ilmoittamansa kiertueen, joka olisi suuntautunut Etelä-Amerikkkaan, sillä bändin rumpali Mounier onnistui hajottamaan polvilumpionsa. Rumpali oli onneksi ehtinyt nakuttaa uuden albumin äänitystöiden yhteydessä oman osuutensa ennen onnettomuutta, joten polvivamma ei vaikuttanut albumin luomistyöhön. Etelä-Amerikkaan osoitettu keikkaputki on tarkoitus tehdä myöhemmin tämän vuoden sisällä.

Pian julkaistava “The Unspoken King” on seuraaja yhtyeen kolme vuotta sitten julkaisemalle “Once Was Not” -albumille.

“Once Was Not” -albumin kappaleet:

  1. Luminum
  2. In the Kingdom where Everything Dies, the Sky is Mortal
  3. Carrionshine
  4. Adeste Infidelis
  5. The Curse of the Great
  6. The Frantic Pace of Dying
  7. Keeping the Cadaver Dogs Busy
  8. Angelskingarden
  9. The Pestilence that Walketh in Darkness (Psalm 91:5-8)
  10. The End
  11. Endless Cemetery

“Worship Your Demons” -biisin voi kuunnella yhtyeen MySpace-sivuilla osoitteessa www.myspace.com/cryptopsy.

Cryptopsy on:

  • Matt McGachy (laulu)
  • Alex Auburn (kitarat ja taustalaulu)
  • Christian Donaldson (kitara)
  • Eric Langlois (basso)
  • Maggie Durand (kosketinsoittimet)
  • Flo Mounier (rummut ja taustalaulu)

Bändi nimesi vuoden 2003 umpeutuessa, että alkuperäiskokoonpanoon kuulunut legendaarinen laulaja-sanoittaja Lord Worm liittyisi yhtyeeseen uudelleen. Wormin avulla bändi lähtikin tekemään uransa viidettä studio-opusta seuranneen vuoden aikana. Lord Worm erosi bändistä 23. huhtikuuta -07 vedoten terveydellisiin syihin. Saman vuoden joulukuussa Cryptopsy paljasti hankkineensa korvaavaksi äänihuulten kurittajaksi Matt MacGachyn ja samalla kosketinsoittajakseen Maggy Durandin.

Yhtye on kotoisin Montréalin alueelta. Se teki ensiesiintymisensä vuonna 1992, jolloin miehistö kutsui itseään nimellä Necrosis. Saman vuoden aikana nimi vaihdettiin nykyiseen muotoon. Bändi äänitti vain yhden demon, nimeltään “Ungentle Exhumation”, jonka jälkeen se sai tilaisuuden tehdä debyyttialbumin vuonna 1994. Esikoisalbumin nimeksi kastettiin “Blasphemy Made Flesh”. Ensimmäiseksi suureksi tunnettuuden räiskähdykseksi miehistö pitää vuonna 1996 ilmestynyttä “None So Vile” -levyään. Tuosta kiekosta lähtien bändi katsoo ylittäneensä senaikaiset musiikilliset raja-aidat ja astuneensa aivan uusiin sfääreihin.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.