Metallimusiikki.net

Dan Swanö vierailee Evemasterin albumilla.

  • Julkaistiin tiistaina 13.10.2009.
  • Luettu 1249 kertaa
  • Bändit:

Uusimaalainen Evemaster paljasti eilen käyttävänsä uudella albumillaan Dan Swanön apua miksaamisen ohessa myös ainakin yhdessä kappaleessa laulamiseen. Evemasterin Tomi Mykkäsen eilisessä väliaikatiedotteessa Dan Swanön kerrottiin miksanneen viimeisen viikon ajan kahta albumin viisua. Loput biisit miksataan ja masteroidaan ennen kuluvan viikon umpeutumista. Evemasterin uutukaiskiekolla kuullaan ainakin sellaiset biisit kuin “Enter” ja “New Age Dawns”. Levyn viimeistelemisen ohessa kaksipäinen Evemaster ryhtyy etsimään levytyssopimusta. Tarkempia tietoja tulevasta julkaisusta paljastetaan lähitulevaisuudessa. Death/thrash metallia soittavan bändin edellisistä kiekoista voi käydä kuuntelemassa biisinäytteitä siirtymällä bändin MySpace-sivuille.

Evemaster ryhtyi nauhoittelemaan uusinta pitkäsoittoaan, jonka työnimeksi oli asetettu “III: Newtopia”, helsinkiläisen Drop Hammer Studion tiloissa viime vuoden elokuussa. Kiekon ensimmäisenä äänitysvaiheena oli rumpuraitojen purkittaminen. Sen jälkeen kaksikko nauhoitti bassokitarat, jonka jälkeen oli kitaroiden ja sitten lauluosuuksien vuoro. Myös syntetisaattorin ääniraitoja nauhoitettiin. Kiekon tuotantohommissa yhtyettä avusti Moonsorrowin Ville Sorvali.

III: Newtopia” -albumin alustava kappalelista:

  1. Enter Newtopia
  2. New Age Dawns
  3. Humanimals
  4. Losing Ground
  5. The Great Unrest
  6. The Sweet Poison
  7. Harvester of Souls
  8. Fevered Dreams
  9. Absolution

Albumilla saatetaan kuulla näiden yllä listattujen viisujen lisäksi ainakin yksi cover-kappale. Uusi albumi tulee olemaan seuraaja vuonna 2005 ilmestyneelle “MMIV Lacrimae Mundi” -kiekolle.

Evemaster on:

  • Jarno Taskula (laulu)
  • Tomi Mykkänen (soittimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.