Darkthrone, Satyricon ja Taake järjestävät hyväntekeväisyyskeikan.
- Julkaistiin lauantaina 12.11.2011.
- Luettu 1813 kertaa
- Bändit: darkthrone, satyricon, taake
Bläkkisyhtye Darkthrone aikoo yhdessä Satyriconin, Taaken, Helheimin, Gravdalin ja Slavian kanssa järjestää hyväntekeväisyystapahtuman saadakseen huomiota paksusuolen syövälle ja samalla kerätäkseen rahaa 31-vuotiaalle Jonas Christiansenille. Viime aikoina Disiplin-nimisessä bändissä vaikuttanut Christiansen, joka on urallaan levyttänyt sellaisen kiekon kuin "Anti-Life", on sairastunut syöpään ja haluaa elää. Sen vuoksi misantrooppilauma kerää kolehtia muusikkokaverinsa hoitokustannusten kattamiseksi. Christiansenilla diagnosoitiin aikaisemmin kuluvana vuonna paksusuolen syöpä. Häntä on hoidettu Norjan Bergenissä sijaitsevassa sairaalassa, mutta hoitokeinot eivät ole toistaiseksi tehonneet. Live-esiintymisestä kerätyillä rahoilla pyritään saamaan Slavian vokalisti saamaan tehostettua hoitoa.
Jonas Christiansen on aikaisemmin vaikuttanut bändiprojektissaan Slaviassa, jonka hän laittoi tauolle vuoden 2003 maissa voidakseen keskittyä Disiplinissä toimimiseen. Disiplin julkaisi kakkosalbuminsa "Anti-Life" ja sen jälkeen vuoden 2005 tienoilla Christiansen palasi Slavian pariin. Sen debyyttialbumi "Strength and Vision" ilmestyi paria vuotta myöhemmin. Slavia aikoo julkaista uransa järjestyksessä kolmannen pitkäsoiton vuoden 2012 varrella mikäli paksusuolen syöpä kukistetaan.
Algir — Støttekonsert For Jonas R. Christiansen -tapahtuman esiintyjät:
- Nocturno Culto (Darkthrone)
- Satyr (Satyricon)
- Frost (Satyricon)
- Hoest (Taake)
- Slavia
- Hellheim
- Gravdal
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin darkthrone, satyricon, taake. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.