Metallimusiikki.net

Darkwater: "Where Stories End".

  • Julkaistiin perjantaina 03.09.2010.
  • Luettu 1448 kertaa
  • Bändit:

Tummanharmaa tausta ja sen päällä jonkinlainen etäisesti ihmisen kättä muistuttava hahmo. Kuvan päällä valkoisella värillä Darkwaterin logo ja sen alla lukee "Where Stories End" pienellä fonttikoolla.Julkaistaan 12.11.2010

Ruotsalainen progemetalliyhtye Darkwater uutisoi eilen torstaina tulevansa julkaisemaan Euroopassa 12. marraskuuta ja viikkoa myöhemmin Pohjois-Amerikan markkinoilla “Where Stories End” -nimisen albumin. Ulterium Recordsin kautta ilmestyvä kiekko on Darkwaterin järjestyksessä toinen albumi. Se on seuraaja kolme vuotta sitten julkaistulle “Calling the Earth to Witness” -levylle. Bändin laulaja ja kitaristi Henrik Båth uskoo Darkwaterin tuovan uudella levyllään todella erikoisen kuuntelukokemuksen. Hän uskoo uuden levyn olevan kaikin tavoin kehittyneempi kuin debyyttialbumi. “Where Stories End” miksattiin Fredrik Nordströmilla ja Studio Fredmanissa Henrik Uddilla. Samaa studiota ovat käyttäneet In Flamesin, Dimmu Borgirin ja HammerFallin joukot musiikkiaan luodessaan.

Bändi uutisoi uuden albumin tekemisestä ensimmäistä kertaa huhtikuussa. Tuolloin yhtye tiedotti lähtevänsä nauhoittamaan levyä siten, että studiokokoonpanossa bassokitaristina toimii entinen Pain of Salvationin jäsen Simon Andersson. Bändillä ei ole tällä hetkellä keikkabasistia. Bändi on yrittänyt löytää bassokitaristin jo maaliskuusta 2009 asti. Soittajan halutaan asuvan joko Ruotsissa tai sen lähellä. Aikaisemmin basistina toiminut Karl Wassholm poistettiin ryhmästä henkilökemioiden toimimattomuuden vuoksi. Bändi toivotti miehelle tervemenoa ja hyvää jatkoa musiikillisissa toimissaan. Wassholm kommentoi antamassaan lausunnossa, että tällainen erottamispäätös tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Mies soitti Darkwaterissa kuuden vuoden ajan.

“Where Stories End” -albumin kappaleet:

  1. Breathe
  2. Why I Bleed
  3. Into The Cold
  4. A Fools Utopia
  5. Queen Of The Night
  6. In The Blink Of An Eye
  7. Fields Of Sorrow
  8. Without A Sound
  9. Walls Of Deception

Darkwater on:

  • Henrik Båth (laulu ja kitarat)
  • Magnus Holmberg (kosketinsoittimet)
  • Markus Sigfridsson (kitarat)
  • Tobias Enbert (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.