Metallimusiikki.net

Deceased: "Ghostly White"

  • Julkaistiin keskiviikkona 28.11.2012.
  • Luettu 741 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltojen Deceased uutisoi Hells Headbangers –levymerkin julkaisevan ensi vuoden puolella sen seuraavan albumin. CD- ja vinyyliversioina julkaistava luomus on nimeltään "Ghostly White". Sen kansitaidetta ei vielä ole paljastettu. Vokalisti King Fowleyn mukaan albumi on musiikillinen seikkailu, taival, johon on paketoitu Deceasedin pimeä puoli. Pahaenteisellä auralla tähditetyllä albumilla kuullaan välisoittojen välissä jopa 15-minuuttinen kyyditys. Yhtyeeltä ilmestyi hiljattain päivitetty versio klassikkolevystä "Supernatural Addiction". Se ilmestyi ensimmäistä kertaa 12 vuotta sitten.

27 vuoden ajan toiminut death/thrash metallin takoja lohkaisi 1. marraskuuta singlelevyn "The Luck of the Corpse" vinyyliversiona Horror Pain Gore Death Productionsin kautta. Syyskuussa 2011 bändiltä ilmestyi kolmen biisin single "Cloned (Day of the Robot)", jonka soittolistalla kuullaan nimikkorallin lisäksi kaksi lainakappaletta. Deceasedin viimeisin albumi on toukokuussa 2011 ilmestynyt omakustanne "Surreal Overdose".

"Ghostly White" -albumin kappaleet:

  1. The Shivers
  2. In A Quiet Town
  3. Mrs. Allardyce
  4. The Germ Of Distorted Lore
  5. To Serve The Insane
  6. Poor Jessica’s Drifted Away
  7. A Palpitation’s Warning

Deceased on:

  • King Fowley (laulu ja rummut studiossa)
  • Mike Smith (kitara studiossa)
  • Shane Fuegel (kitara)
  • Les Snyder (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.