Metallimusiikki.net

Kuvassa Dekadent.Kuvassa Dekadent.

Dekadent: "Venera: Trial & Tribulation".

  • Julkaistiin perjantaina 30.07.2010.
  • Luettu 790 kertaa
  • Bändit:

Harmaasävyinen kansikuva, jossa valkoista pohjaväriä vasten seisoo riikinkukon sulat selässä ja vuohensarvet päässä seisova alaston nainen. Kuvan alaosassa lukee Dekadent ja sen alla pientä pränttiä.Julkaistaan syksyllä

Slovenialainen Dekadent uutisoi julkaisevansa tammikuussa 2008 kauppoihin tulleelle “The Deliverance of the Fall” -albumille seuraajan. Uusi kiekko ilmestyy syksyllä bändin pitkäikäisen yhteistyökumppanin, Pentacle Musicin, tuella. Tarkkaa julkaisuhetkeä uutukaiselle ei ole vielä merkitty. Dekadentin levytysuran kolmas albumi ilmestyy nimellä “Venera: Trial & Tribulation”. Sen luomisprosessi päättyi kuukausi sitten. Nyt sen soittolistalla kuultavista kappaleista osa on laitettu kuunneltavaksi metallimiesten MySpace-sivuille. Kuunneltavaksi on laitettu biisit “Thralldom Decree” ja “Raided” ja eräitä vanhempaa tuotantoa edustavia äänitteitä.

Dekadent aloitti kolmannen albuminsa äänittämisen huhtikuussa 2009. Sitä ennen yhtyeen kokoonpanossa oli koettu useita muutoksia, kun rumpalin virkaa hoitanut Andraz erosi yhtyeestä. Hänet korvattiin Garghufilla, joka on tarjonnut rumputulta Enthronedille ja Gorgorothille. Garghuf erosi yhtyeestä viime vuoden kesällä äänittämisen jälkeen. Hänet korvattiin entisellä Exsiliumin ja Incubationin jäsenellä, Typhillä. Jo ennen levyn äänitystöitä ryhmän basisti Andrej Bohnec erosi ryhmästä. Bohnecin tilalle saapasteli Naur.

“Venera: Trial & Tribulation” -albumin kappaleet:

  1. The Wound
  2. Thralldom Decree
  3. Raided
  4. Paramours in Vain
  5. Beautiful Fire
  6. Craven
  7. False Endearment
  8. Providential Love
  9. Sunday’s Lament
  10. In Pulchritude Adorned
  11. Trial & Tribulation
  12. Day of Solace

Bändi on viettänyt vuoden päivät hiljaiseloa. Ryhmä lähtee keikkailemaan kesällä. Seuraava Dekadent-isku koetaan Sloveniassa ensimmäistä kertaa järjestettävässä Slovenian Rock Hard -festivaalissa 30. heinäkuuta. Samassa tapahtumassa soittaa sinfonista goottimetallia Aperion ja elektronisempaa räimettä tarjoaa Laibach. Dekadent nähdään myöhemmin myös Haliaetum Open Airissa.

Dekadent on:

  • Artur (laulu ja kitara)
  • Bostian (kitara)
  • Naur (basso)
  • Typh (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.