Metallimusiikki.net

Demonical: "Death Infernal".

  • Julkaistiin torstaina 24.02.2011.
  • Luettu 1135 kertaa
  • Bändit:

"Death Infernal" -levyn kannessa piirros myrskytaivaasta, jonka alla ristinmuotoisia puita taivaanranta täynnä ja niissä osassa roikkuu ihmisiä. Kuvan vasemmassa yläkulmassa on valkoisella Demonicalin logo.Julkaistaan 15.4.2011

Ruotsin Demonical tiedottaa ryhtyvänsä kiertämään Eurooppaa yhdessä Feralin, saksalaisen bläkkisbändi Aggoganzin ja suomalaisen Gloria Mortin kanssa. “Death Infernal” -albumin merkeissä tehtävä kiertue on Demonicalin uran laajin. Death metal -yhtye odottaa kovasti pääsevänsä jälleen tien päälle oltueen kahdeksan kuukautta tekemässä muita hommia, kuten uutta studioalbumia. Yhtyeen uran kolmas pitkäsoitto julkaistaan 15. päivä huhtikuuta Cyclone Empire Recordsin kautta. Kiekko äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Ruotsissa Demonicalin keulahahmon Sverker Widgrenin valvonnassa Necromorbus Studiossa. Demonicalin mukaan “Death Infernal” on vanhan oppikunnan death metallia, johon on ympätty eeppisiä elementtejä ja hyistä meininkiä, joista syntyy erinomainen Telluksen tuhon soundtrack.

“Death Infernal”-albumin kappaleet:

  1. The Arrival Of Armageddon
  2. Return In Flesh
  3. Black Inferno
  4. Ravenous
  5. March For Victory
  6. Through Hellfire
  7. All Will Perish (The Final Liberation)
  8. Slain Warriors
  9. Darkness Awaits
  10. From Northern Shores (bonuskappale)
  11. Night Of The Graveless Souls (bonuskappale)

Metallibändin toukokuussa starttaava kiertue sisältää keikkoja 17 eri kaupungissa yhteensä 19 päivän pituisen taipaleen aikana. Demonical seuralaisineen esiintyy muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa ja Saksassa, mutta ei täällä Suomessa. Demonical saapuu Suomeen todennäköisesti elokuussa 2011, kun ryhmä lähtee tukemaan Nunslaughterin Euroopan-kiertuetta, nimeltään Hell Over Europe. Se sisältää esiintymisiä Suomen lisäksi Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Tsekissä ja Saksassa.

Demonical on:

  • Sverker Widgren (laulu)
  • Johan Jansson (kitarat)
  • Martin Schulman (basso)
  • Ronnie Bergerståhl (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.