Metallimusiikki.net

Destinity: "Eleven Reasons To See".

  • Julkaistiin sunnuntaina 13.12.2009.
  • Luettu 836 kertaa
  • Bändit:

Ranskalainen death/thrash metallia soittava Destinity, jota ei tule sekoittaa ruotsalaiseen Destiny-yhtyeeseen, aikoo julkaista Euroopassa albuminsa “Eleven Reasons To See” 22. päivä helmikuuta. Lifeforce Recordsin väki julkaisee opuksen myös Pohjois-Amerikan turuilla, tosin vasta kuukautta myöhemmin. Yhtyeen tuorein tekele sisältää 11 biisiä, joista soittoaikaa kertyy noin 50–52 minuuttia. Destinity kokee tämän levyn olevan sen uralla synkin ja melankolisin teos. Tanskassa Hansenin studioilla itse Jacob Hansenin kanssa nauhoitettu kiekko on seuraaja vuonna 2008 julkaistulle “The Inside” -albumille. Vuonna 2003 levytysuransa käynnistynyt Destinity tarjoaa aikaisemmilat äänilevyiltään näytebiisejä MySpace-sivuillaan.

Destinityn joukot suunnittelevat lähtevänsä suurelle Euroopan-kiertueelle heti alkuvuodesta 2010. Kiertueen kestoksi on kaavailtu yhtä kuukautta ja se sisältää useita keikkoja Ranskan rajojen ulkopuolellakin. Seuraavan kerran ranskalaiset soittavat yleisölle 19. joulukuuta Limegesin kaupungissa järjestettävässä Festival De Noel -tapahtumassa, jossa musisoivat myös Hacriden sekä Eluveitien joukot.

“Eleven Reasons To See” -albumin kappaleet:

  • Negative Eyes Control
  • Just Before…
  • A Dead Silence
  • Rule Of The Rope
  • To Touch The Ground
  • When They Stand Still
  • Got Smile Sticking
  • Witness
  • Your Demonic Defense
  • Self Lies Addiction
  • Silent Warfare

Destinity on:

  • Mick (laulu)
  • Zephiros (kitara)
  • Seb V.S (kitara)
  • Morteus (rummut ja taustalaulu)

Destinity perustettiin vuonna 1996. Yhtye aloitti levyttämisen tekemällä demon ja pari omakustanteista kiekkoa, jonka jälkeen ryhmältä julkaistiin kolme ensimmäistä albumia ranskalaisen Adipocere Recordsin avulla. Sen jälkeen bändin tuorein levy tähän mennessä, vuonna 2008 ilmestynyt “The Inside”, laskettiin levitykseen Ranskasta käsin toimivan Rupture Musicin kautta. Myöhemmin Lifeforce Recordsin väki lisensoi levyn julkaistavaksi maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.