Amerikkalainen thrash metal -kööri, joka käyttää itsestään nimeä DevilDriver , aikoo julkaista järjestyksessä neljännen albuminsa heinäkuun puolen välin tienoilla Roadrunner Recordsin avustuksella. Albumin nimi on “Pray for Villains”. Se aiotaan julkaista perusversion lisäksi bonus-DVD:llä ja -kappaleilla varustettuna erikoispainoksena. Spesiaalipainos sisältää neljä bonuskappaletta ja sellaisen kansitaiteen, joka poikkeaa perusversion grafiikasta merkittävästi. DVD-levyllä nähdään dokumenttielokuva pitkäsoiton luomisprosessista ja useita haastatteluita. Los Angelesissa tuottaja Logan Maderin kanssa nauhoitettu kiekko on bändin basisti Jon Millerin mukaan hienointa jälkeä mitä DevilDriver on tähän mennessä saanut luotua. Bassokitaraa kurittava pelimanni suosittelee faneille erityisesti kappaletta “Resurrection Blvd.”, joka on hänen henkilökohtainen suosikkiviisunsa tällä levyllä.
Yhtye kävi kuvaamassa huhtikuun toisella viikolla musiikkivideon albuminsa nimikkokappaleesta. Musiikkivideon ohjasi Nathan Cox, joka on aikaisemminkin tehnyt samansuuntaisia keikkatöitä mm. Marilyn Mansonille ja teinimetallibändi Linkin Parkille. Bändin nokkamies, Dez Fafara, on kielinyt “Pray for Villains” -albumin olevan eräänlainen konseptialbumi. Myös kiekon etukannessa nähtävä lintueläin liittyy saumattomasti albumin teemaan. Fafara on kerännyt harrastuksenaan pöllöjä jo tovin jos toisenkin. Hän tietää kertoa pöllöjen olevan useissa kulttuureissa eräänlaisia sankareita ja pahanilman lintujakin. Irlannissa kansanuskomusten mukaan taloon liihotteleva pöllö pitää lopettaa välittömästi, sillä muuten pöllö vie mukanaan tuvan tuurin ja lykyn. Australiassa aboriginaalit uskovat lepakkojen kuvastavan miesten sieluja ja vastaavasti naisten sielujen näyttävän pöllöiltä. Aboriginaalit kokevatkin pöllöt pyhiksi olennoiksi. Muinaisten asteekkien eräs häijyimmistä jumalolennoista käytti pääsä tilalla pöllönpäätä. Kelttien mukaan pöllö oli alamaailman symboli.
Yhtye keikkailee kesä-heinäkuussa ympäri Eurooppaa ja sen jälkeen DevilDriverin tiimi lähtee “Thrash and Burn Tour” -kiertueelle. Reissu käynnistyy noin viikko albumin ilmestymisen jälkeen ja päättyy elokuun lopussa. Sen jälkeen bändi siirtyy jälleen uudelle Euroopan-kiertueelle puolalaisen Behemothin ja ranskalaisen Gojiran kanssa. Jälkimmäinen kiertue Euroopassa murahtaa käyntiin lokakuussa.
Jenkkibändi solmi uudelleen sopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa. Aikaisemminhan DevilDriver ehti julkaista kolme edellistä kiekkoaan saman levymerkin kautta. Levytyssopimuksen lisäksi yhtye allekirjoitti yhteistyösopimuksen manageritoimisto Davis Entertainment Groupin kanssa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin devildriver. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.