Metallimusiikki.net

DevilDriverin basisti vieroitushoitoon.

  • Julkaistiin keskiviikkona 22.12.2010.
  • Luettu 1051 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltalainen heviyhtye DevilDriver kertoi tiistaina basistina toimivan Jonathan Millerin hakeutuvan pian vieroitukseen. Julkaisemassaan tiedotteessa muusikko kertoo joutuneen jättämään väliin pari viimeistä Euroopan-kiertuetta, koska hän ei ollut kyllin selväpäinen keikkailuun. Miehen mukaan viimeisen vuosikymmenen pituinen rumba, johon on kuulunut DevilDriver-aktiviteettien lisäksi huumausaineiden ja alkoholin käyttöä, alkaa nyt verottaa fyysistä terveyttä. Tällaiseen tulokseen mies tuli viime viikolla, kun hän joutui teho-osastolle syntymäpäivänään. Valaisevan kokemuksen ansiosta mies on päättänyt muuttaa suhtautumistaan mainittuihin aineisiin pysyäkseen hengissä ja pitääkseen välit ystäviinsä ehjinä.

DevilDriverin basisti kertoo nyt noin 30-vuotiaana ollessaan, ettei keho enää jaksa sitä mitä parikymppisenä. Hän aloittaa 1. tammikuuta 2011 tiiviin vieroitushoitojakson. Sen takia häntä ei nähdä tammikuussa Kanadan-kiertueella eikä Australiassa helmi–maaliskuussa.

Bändin uusin albumi on ajoitettu julkaistavaksi helmikuussa Roadrunner Recordsin kautta. Albumi tunnetaan nimellä “Beast”. Se sisältää ainakin 12 biisiä, tosin yhtye nauhoitti kiekolle yhteensä 14 raitaa. Vielä ei ole tiedossa tullaanko äänityssessioista yli jääneitä kappaleita julkaisemaan. “Beast” on seuraaja vuonna 2009 ilmestyneelle “Pray for Villains” -kiekolle.

DevilDriver on:

  • Dez Fafara (laulu)
  • Mike Spreitzer (kitara)
  • Jeff Kendrick (kitara)
  • Jon Miller (basso)
  • John Boecklin (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.