Metallimusiikki.net

Egyptimetallin lähettiläs Nile Suomeen.

Ryhmäkuva kolmipäisestä Nile-yhtyeestä, jonka jäsenet ovat mustiin pukeutuneita miehiä. Heistä kullakin pitkät hiukset ja t-paidat. Taustalla keltaista valoa ja samanväristä utua etualalla.Kuvassa Nile

Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa vuonna 1993 perustettu Nile saapuu Suomeen kahdelle klubikeikalle helmikuussa. Perinteiseen ja tekniseen death metalliin Lähi-idän musiikkia sekoittava Nile tunnetaan parhaiten egyptihenkisistä sanoituksistaan, ja yhtye käyttää musiikissaan myös perinteisiä egyptiläisiä soittimia.

Suomen viralliselle albumilistallekin yltäneen Nilen musiikin kirjoittaa pääosin kitaristi Karl Sanders, joka ammentaa inspiraatiota henkilökohtaisesta kiinnostuksestaan egyptologiaa kohtaan. Teknisesti erittäin vaativaa musiikkia soittavan Nilen kreikkalainen rumpali George Kollias tunnetaan äärimmäisen nopeista blast beateista.

Peräti kolmen yhtyeen voimin Nilea lämmittelevät israelilainen vuonna 1993 perustettu Melechesh, joka musiikissaan sekoittaa Idän mystiikkaa ja okkultismia black metalliin, ruotsalainen Mike Weadin (King Diamond, Mercyful Fate) vuodesta 2007 luotsaama melodista death thrashia soittava Bibleblack, sekä tänä vuonna debyyttinsä julkaissut progressiivisen metallin nouseva nimi, kotimainen Pressure Points.

Those Whom The Gods Detest Tour 2011 Suomessa:

  • 22. helmikuuta 2011: Klubi (Tampere)
  • 23. helmikuuta 2011: Nosturi (Helsinki)

Pääsylippuja myydään Helsingin keikalle Tiketistä ja Lippupalvelusta niin, että ensimmäiset 300 pilettiä jaettuina 150 eriin kummallekin verkostolle ovat 26 euron arvoisia. Loput ennakkoliput maksavat 30 € ja ovelta 35 €. Tampereelle lippuja kaupataan vain Tiketin kautta siten, että ensimmäiset 150 ennakkolippua 26 euron hintaan ja loput 30 €. Ovelta ostetut liput ovat tällekin keikalle 35 euron hintaisia. Liput tulevat myyntiin perjantaina 15.10.2010. Tampereen keikan ikäraja on 18 vuotta ja Nosturi rajatun anniskelualueen myötä samaan tapaan, mutta muuten alaikäisillekin sallittu.

Nile on:

  • Karl Sanders (kitarat ja laulu)
  • Dallas Toler-Wade (kitarat ja laulu)
  • George Kollias (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.