Metallimusiikki.net

Einherjer Indie Recordingsille.

  • Julkaistiin lauantaina 11.12.2010.
  • Luettu 974 kertaa
  • Bändit:

Norjalainen viikinkimetallibändi Einherjer kertoi perjantaina levytyssopimuksen syntyneen ensi vuoden keväällä julkaistavaa albumia varten. Einherjer solmi levytyssopimuksen Indie Recordingsin kanssa. Sopimus kattaa useiden albumien esille tuomisen. Tarkkaa levymäärää ei ole kerrottu. Bändin mukaan Indie Recordings on alallaan yksi omistautuneimmista, innostuneimmista ja ahkerimmista levy-yhtiöistä.

Einherjer kertoo olevansa yksi niistä metallibändeistä, jotka ensimmäisinä ryhtyivät käyttämään musiikissaan viikinkiteemoja ja Norjan alueella eläviä muinaistaruja. Niinpä Einherjer katsoo olevansa yksi viikinkimetallin perustajista. Bändin nimi viittaa einherjareihin, jotka ovat taistelussa kuolleiden sotilaiden sieluja. Kun viikinkisoturi kaatui taistelussa, valkyriat kiikuttivat hänet Valhallaan osaksi einherjareiden sakkia.

Einherjerin comeback-albumin yksityiskohtia tullaan valottamaan lähiaikoina. Toistaiseksi siitä ei ole tiedossa muuta kuin, että se ilmestyy ensi vuoden keväällä Indie Recordingsin tuella. Teos tulee olemaan seuraaja seitsemän vuoden takaiselle “Blot”-levylle. Metallibändi hajosi vuonna 2004 julkaistuaan kyseisen kiekon. Einherjerin väki ryhtyi keikkailemaan jälleen vuonna 2008.

Bändi veikkasi vielä vuosi sitten kykenevänsä julkaisemaan odotetun albumin vuonna 2010. Joulukuussa 2009 Einherjer kertoi nauhoittavansa uutukaisensa Studio Borealiksen tiloissa. Vuoden 2009 leijonanosa kului uuden levyn säveltämiseen. Yhtyeen aikaisempaan tuotantoon voi tutustua ryhmän MySpace-sivuilla.

Einherjer on:

  • Frode Glesnes (kitara ja laulu)
  • Aksel Herløe (kitara)
  • Gerhard Storesund (rummut ja kosketinsoittimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.