Vantaan Elenium , joka soittaa progressiivista/death metallia, kertoo tehneensä hiljattain paristakin uudesta biisistä karut demoasteiset versiot ja laski ne yleisön kuunneltavaksi MySpace-sivujensa musiikkisoittimeen. Demojen äänitystöissä bändiä avusti Mikael Grönroos. Uudet biisit ovat ensimmäisiä nauhoitteita Eleniumin uusimmalla kokoonpanolla, joten yhtye toivoo saavansa kappaleiden karkeista väännöksistä palautetta fanikunnaltaan. Kyseisiä kappaleita yhtye ei aio julkaista muulla tavoin kuin em. sivustolla, mutta toivoo kappaleiden antavan kuuntelijoille hyvän halkileikkauksen tulevaisuudessa kuultavasta Elenium-meiningistä.
Bändi vaihtoi viime vuoden syksyllä miehistöään siten, että rumpali Anssi Hallio, kitaristi Ville Leppänen ja kitaristi Lauri Koskenniemi kutsuttiin täydentämään Eleniumin harvenneita rivejä. Koskenniemi soittaa samaa instrumenttia Crystal Blazessakin ja Leppänen on tuttu mies Disordeadin tiimistä.
Eleniumin uran järjestyksessä toinen pitkäsoitto tottelee nimeä “Caught in a Wheel”. Se julkaistiin edellisen vuoden päivinä suomalaisen Kampas Recordsin voimin. Levy äänitettiin ja miksattiin Sonic Pumpin laitoksessa Max Painin toimesta. Levyn tuottajina toimivat J. Salo ja T. Räsänen. Levy masteroitiin helsinkiläisen Chartmakersin tiloissa Svante Forsbäckin avulla.
Bändi esiintyy yleisölle Helsingissä 24. päivä kuluvaa kuukautta Semifinalin lavalla ja sitten syyskuun 8. päivän puolella On the Rocksissa. Semifinalin keikka käynnistyy Eleniumin osalta kello 22:30. Illan aikana esiintyy myös Total Devastation kello ja Butchers Block. Ikäraja keikalle on 18 vuotta. Liput ennakkoon 6 € ja ovelta 7 euroa.
Yhtye syntyi Vantaalla vuonna 1995, jolloin perustajajäsenet mielsivät bändiviritelmänsä musiikillisiksi innoittajiksi sellaiset bändit kuin Amorphis ja Sentenced, sekä Göteborg-metallirintaman nuoremman polven toimijat. Jonkin verran vaikutteita he hakivat myös sinfonisen black metallin kohorteista, sekä Carcassilta että Deathilta.
Ensimmäisen äänitteensä Elenium koosti vuonna 1998 julkaisemalla “This Side of Paradise” -MCD:n Hella Recordsin kautta.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin elenium. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.