Suomalainen Elenium , jonka riveihin kuuluu mm. Omnium Gatherumin laulaja Jukka “J” Pelkonen, kertoo nettisivuillaan pari päivää sitten julkaistussa tiedotteessa, että bändin kokoonpano on joutunut muutosten myllertämäksi. Yhtyeestä erosi kitaristit Kasperi Heikkinen ja Tommi Leinonen. Heikkisen eroamisen syyksi kerrotaan miehen halu keskittyä omiin musiikkiprojekteihinsa, kuten hänen Merging Flare -nimiseen bändiinsä. Kasperi haluaa soittaa perinteistä heavy metallia, jossa vahvasti kuultavissa 1980-luvun vaikutteet. Elenium arvostaa Heikkisen tavoitteita ja rehellisyyttä, sillä yhtyeen mielestä bändin jokaisen jäsenen olisi oltava valmis sitoutumaan 100 %:sti siihen. Tommi taas päätti poistua remmistä ja keskittyä muihin asioihin elämässään soitettuaan kahdeksan vuotta Eleniumissa. Hänellä ei enää ole kylliksi motivaatiota keikkailla ja harjoitella biisien soittamista — bänditoiminta ei ole nimittäin aina yhtä hohdokasta kuin mitä TV:ssä näytetään.
Äskettäin Eleniumista eronnut kitaristi Tommi Leinonen otti jo aikaisemmin viime keväällä / kesällä vapaata orkesterista. Miehen tilalle hankittiin tuolloin Ville Leppänen, joka soittaa Disordeadin riveissä. Miehen eroaminen ei tulehduttanut heidän välejään, vaan ex-kitaristi ja bändi ovat jatkossakin ystäviä keskenään. Elenium on kuitenkin pahoillaan menetettyään kaksi mahtavaa muusikkoa ja samalla ystävää bändin kokoonpanosta, mutta aikoo silti jatkaa tulevaisuudensuunnitelmiensa toteuttamista. Tämä ei ole nimittäin ensimmäinen kerta kun yhtyeessä koettiin vaihdoksia miehistössä. Jokainen muutos “elollisessa massassa” vain vahvistaa Eleniumia.
Bändi uutisoi samalla, että sillä on paljon uusia ideoita uutta julkaisua varten. Se myös varmistelee keikkoja tämän vuoden syksyn ja talven puolelle. Tähän mennessä on varmistettu, että Elenium tekee mini-kiertueen Suomessa yhdessä Kalmahin kanssa. Kiertue soitetaan joulukuussa.
Eleniumin uran järjestyksessä toinen albumi, eli “Caught in a Wheel”, julkaistiin aikaisemmin kuluvan vuoden puolella nuoren suomalaisen Kampas Recordsin kautta. Bändin MySpace-sivuilla voi käydä kuuntelemassa kaksi em. albumin kappaletta, joiden nimet ovat “Human” sekä kiekon nimikkobiisi “Caught in a Wheel”.
Yhtyeen esikoisalbumi on vuonna 2003 ilmestynyt “For Giving — For Getting” ja se julkaistiin englantilaisen Rage Of Achilles Recordsin syövereistä.
Yhtye syntyi Vantaalla vuonna 1995. Alkuaikoina bändin musiikilliseen tyyliin haettiin inspiraatiota kotimaisilta Sentenced- ja Amorphis-bändiltä, mutta myös Göteborg-metallia takovista bändeistä. Vaikutteita raavittiin myös sinfonisen black metallin saralta.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin elenium. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.