Metallimusiikki.net

Yleisöä Sabatonin edessä. Kuva: Roni LaukkarinenYleisöä Sabatonin edessä. Kuva: Roni Laukkarinen

Finnish Metal Expo 2011 Kaapelitehtaalla.

Tämän vuoden Helsingin raskaan musiikin tapaamistapahtuma, toisilta nimiltään Helsinki Metal Meeting ja Finnish Metal Expo, vietettiin viime viikonloppuna 17.–19.2. Helsingin Kaapelitehtaalla varsin hyvissä merkeissä. Esiintyjät olivat tänä vuonna vähemmän tunnettuja, mikä saattoi vaikuttaa tapahtuman suosion lievään laskemiseen suhteessa aiempiin tapahtumakertoihin. Tapahtumapaikalle kokoontui kuitenkin noin 3500 hevin ja raskaan rokin ystävää. Tunnelmaltaan tapahtuma oli edellisvuosiin nähden hieman laimeampi.

Suurimpia yleisömagneetteja olivat ruotsalainen powermetaljätti Sabaton, Stratovariuksen rippeistä koottu kotimainen Symfonia, sveitsiläinen doom–, black– ja death metal –vaikutteinen Triptykon, vuodesta 1968 pystyssä pysynyt hevipappayhtye Accept ja Suomen debyyttikeikan vetänyt Norjan punk-rokkimainen Kvelertak.

Oddland voitti Century Median levytyssopimuksen Suomi Metal Star -bändikisassa ja Stam1na kahmi itselleen kolme ensimmäistä sijaa Finnish Metal Awardsissa.

Vuoden 2011 FME on kaiken kaikkiaan seitsemäs sellainen. Pippalot alkoivat jo torstaina Before the Dawnin ja Verenpisaran levynjulkaisukeikkojen ja ammattilaisten seminaarin yhteydessä, mutta valtavirta pääsi tutustumaan tarjontaan niin hevisälämessun kuin bändienkin puolesta perjantai-iltapäivästä.

Finnish Metal Awards 2010 -voittajat:

  • Vuoden levy:
    1. Stam1na: “Viimeinen Atlantis”
    2. Mokoma: “Sydänjuuret”
    3. Black Sun Aeon: “Routa”
  • Vuoden bändi:
    1. Stam1na
    2. Mokoma
    3. Before The Dawn
  • Vuoden tulokas:
    1. Barren Earth
    2. Pressure Points
    3. The Man-Eating Tree
  • Vuoden kansitaide:
    1. Mokoma: “Sydänjuuret”
    2. Stam1na: “Viimeinen Atlantis”
    3. Black Sun Aeon: “Routa”
  • Vuoden soittaja:
    1. Tuomas Saukkonen
    2. Pekka Olkkonen
    3. Alexi Laiho
  • Vuoden laulaja:
    1. Antti Hyyrynen (Stam1na)
    2. Marko Annala (Mokoma)
    3. Tomi Joutsen (Amorphis)
  • Vuoden demo:
    1. Frosttide
    2. Bob Malmström
    3. Disease Of The Nation

Alla on kuvia Sabatonin, Symfonian ja Triptykonin esiintymisestä. Seuraavien päivien aikana Metallimusiikki.netissä julkaistaan FME:ssä tehdyt haastattelut Turmion Kätilöiden ja Kvelertakin kanssa. Turmion Kätilöiden haastattelun yhteydessä julkaistaan bändin FME-keikalta runsaasti potretteja.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Roni Laukkarinen julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.