Godsplague palaa uudella "Revival"-albumillaan
- Julkaistiin lauantaina 26.05.2012.
- Luettu 1364 kertaa
- Bändit: godsplague
Julkaistaan 15.8.2012
Helsinkiläinen groove metallin A-sarjalainen Godsplague julkaisee viiden vuoden hiljaiselon jälkeen neljännen pitkäsoittonsa, nimeltään "Revival", 15. elokuuta. Yhtyeen nokkamiehet Euge Valovirta ja Nico Hartonen ovat saaneet yhtyeestään irti kaiken sen, mitä vuosien saatossa on jäänyt kertomatta. Godsplague julkaisi debyyttialbuminsa "Evilution" vuonna 2004. Kakkoslevy "Triumph" näki päivänvalon kahta vuotta myöhemmin ja kolmas, "H8"-niminen, heti perään vuonna 2007. Tulevan albumin myötä syyskuusta lähtien yhtye nähdään myös livenä kattavalla Suomen-kiertueella. Ensimmäisenä maistiaisena yhtye julkaisee "Live Like It´s Your Last Day" -videon, jolla esiintyy yhtyeen lisäksi Supersankari Suspension Teamin jäseniä lihakoukuissaan. Videon voi käydä katsomassa YouTubesta.
Muun muassa viinaheviksi ja perjantai-illan ryyppyheviksi edustamaansa tyyliä kutsuva Godsplague on Stay Heavy Recordsin edustama yhtye, joka on toiminut vuodesta 2001. Yhtyeen viimeisin levytys on vuoden 2008 split "Dirty Black Summer" The Final Harvestin, Silentrainin, Before the Dawnin ja Black Sun Aeonin kanssa.
"Revival"-albumin kappaleet:
- Spit it Out
- Gears of Destruction
- I Like it Like That
- Live Like it’s Your Last Day
- Misery
- Firestorm
- Honorrhoea
- One Black Soul
- I am Trouble
- Born, Erased, Revived
- The Vast Sound of Tuning Out
Godsplague on:
- Nico Hartonen (laulu)
- Euge Valovirta (kitara)
- Reeo Tiiainen (basso)
- Sami "O.J" Ojala (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin godsplague. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.