Metallimusiikki.net

Hate Eternal: Randy erosi.

  • Julkaistiin tiistaina 03.04.2007.
  • Luettu 726 kertaa
  • Bändit:

Hate Eternal -yhtyeen jäsenet, eli kolme pitkähiuksista miestä, seisovat sumuisassa säässä ulkoilmassa. Taustalla jonkinlainen taideteos tai pylväs. Miehillä mustat t-paidat.Bändi ennen miehistökatoa

Amerikkalainen death metal -bändi Hate Eternal uutisoi nettisivuillaan vast’ikään julkaistussa tiedotteessa, että bändin basisti, Randy Piro, on päättänyt hylätä yhtyeen. Piro kertoo eroamispäätökseen vaikuttaneen nykyinen elämäntilanne, risteys, jossa on tehtävä suunnanmuutoksia. Hän päätti omistautua Gigan-projektille ja kouluttautumiseen.

Mies kiittää sydämensä pohjalta Erik Rutania, Derek Robbya, edesmennyttä Jared Andersonia ja kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat uskoneet hänen taitoihinsa ja osaamiseensa. Hän koki olleensa etuoikeutettu päästessään soittamaan mielestään eräässä maailman parhaista extreme-bändeistä.

Hate Eternal on ollut iso osa Randyn elämää, joten miehellä on paljon hyviä muistoja Erikistä ja Derekistä. Basisti toivoo HE:lle parhainta menestystä.

Yhtyeen keulahahmo, Erik Rutan, mainitsee bändin nettisivuilla, että hän on tullut samaan tulokseen Randyn kanssa — basistin oli hyvä lähteä bändistä tässä vaiheessa. Rutan kokee Randyn tehneen aina parhaansa Hate Eternalin suhteen, jonka johdosta mies toivottaa basistille menestystä koulussaan, urallaan ja elämässään.

Ounastellaan, että Hate Eternal -bändin uudella CD-julkaisulla basistin virkaa toimittaa Cannibal Corpse -yhtyeen Alex Webster. Tätä tietoa ei ole kuitenkaan vielä virallisesti vahvistettu.

Hate Eternal solmi tammikuussa uuden levytyssopimuksen Metal Blade Recordsin kanssa. Bändi on tällä hetkellä kirjoittamassa uutta materiaalia tulevaa albumia varten. Kiekko on oleva jatkoa yhtyeen vuonna 2005 julkaisemalle “I, Monarch” -nimiselle pitkäsoitolle. Uusi albumi on ilmeisesti tarkoitus äänittää Rutanin omassa Mana Recording Studiossa tulevan kesä-heinäkuun aikana.

Bändi julkaisi aikoinaan netissä musiikkivideon kappaleestaan “I, Monarch“, jonka voi käydä katsomassa täällä Metallimusiikki.net:in videosalissa.

Bändi perustettiin vuoden 1997 puolella. Sen tavoitteena on alusta lähtien ollut haastaa musiikilliset raja-aidat ja viedä äänimaailmansa tyyli jatkuvasti kehittyneempään suuntaan. Bändi välttelee kuluneiden kliseiden käyttöä, mutta käyttää mielellään musiikissaan melodioita, brutaalia mättöä ymv.

Hate Eternal on:

  • Erik Rutan (kitarat ja laulu)
  • Reno Kiilerich (rummut)

Edesmennyt Jared Anderson soitti bändissä bassoa ja hoiti myös lauluosuuksia. Mies kuoli 30-vuoden ikäisenä lokakuun 14. päivä viime vuonna. Andersson hylkäsi bändin vuonna 2003 huumeongelmansa vuoksi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.