Metallimusiikki.net

Hevimusiikki viihdemaailmassa

Useat hevibändit ovat tehneet uraa keikkailun ja studioalbumeiden lisäksi myös musiikin ulkopuolella. Tutkimme, millä eri tavoin metallimusiikki ja sen starat ovat näkyneet viihdemaailmassa musiikin ulkopuolella.

Elokuvat

Hevibändit ovat jo vuosikymmenten ajan olleet osana elokuvamaailmaa. Kaikkien metallileffojen isoisänä voidaan pitää vuonna 1984 ilmestynyttä This is Spinal Tap -“dokumenttia”. Christopher Guestin ohjaamassa muka-dokkarissa kronikoidaan fiktiivisen englantilaisen hevibändin keikkailua ja sen jäsenten välisiä skismoja. Vaikka bändi muodostui täydestä vitsistä, ovat sen jäsenet keikkailleet tosielämässä elokuvan esiintymisen jälkeen.

Kaikkien meikkibändien kärkinimi Kiss lähti kokeilemaan elokuvamaailman valloitusta yhtyeen ollessa uransa huipulla. Vuonna 1978 valmistuneessa Kiss Meets the Phantom of the Park -elokuvassa (suomalaisittain Kiss ja huvipuiston haamu) *Gene Simmons ja muut jäsenet käyttävät supervoimiaan pelastaakseen huvipuiston ja taistellakseen ilkeää keksijää vastaan. Nykyisin kulttiasemaan noussut leffa sai heikon vastaanoton niin kriitikoilta kuin bändin jäseniltäkin; koko teoksesta puhuminen oli kiellettyä jäsenten läsnä ollessa vuosien ajan.

Jack Blackin ja Kyle Gassin Tenacious D kuuluu ehdottomasti humorististen rock-bändien eliittiin. Bändin levyt ovat olleet heavy metal -vaikutteisia jo vuonna 2001 ilmestyneestä, yhtyeen mukaan nimetystä debyyttialbumista lähtien. Vuonna 2006 ilmestyneessä The Pick of Destiny -leffassa (Maailman paras rokkibändi) kerrotaan bändin noususta huipulle ja kitara-battleista itseänsä Saatanaa vastaan. Cameoina nähdään useiden Hollywood-starojen lisäksi myös Meat Loaf ja Ronny James Dio, sekä Dave Grohl belsebuubina.

Myös Suomessa on nähty useampikin hevimusiikkiin liittyvä elokuva. Monsterirokin nimeen vannova Lordi pyrki muuntamaan Euroviisuvoitosta saamansa hypen valkokankaalle oman kauhuelokuvan myötä. Dark Floors ilmestyi kaksi vuotta Kreikassa saadun voiton jälkeen, mutta floppasi pahasti. Reilut 4 miljoonaa maksanut, englanniksi puhuttu kauhupätkä teki tappiota lähes kaksi miljoonaa euroa ja bändin jäsenten käyttäminen hirviöinä ei loppupeleissä pelottanut ketään.

Seuraavana yrittäjänä suomalaisista heviyhtyeistä oli Nightwish, jonka nokkamiehen Tuomas Holopaisen unelmana oli elokuvan tekeminen bändin musiikin pohjalta. Vuonna 2012 ilmestynyt Imaginaerum on kunnianhimoinen fantasiaelokuva, joka ei kuitenkaan Dark Floorsin tapaan menestynyt yleisön tai kriitikoiden keskuudessa. Loppupeleissä leffa teki takaisin ainoastaan viisi prosenttia budjetistaan.

Vuonna 2018 valmistunut Hevi reissu kertoo puolestaan fiktiivisen bändin tarinan matkasta kohti keikkailua Norjassa. Leffa ivailee osuvasti niin hevikliseille ja fanien genrekikkailuille, ja onkin suositeltavaa katsottavaa kaikille metallimusiikin ystäville.

Pelit

Elokuvien lisäksi yhä useampi raskaamman rockin bändi on tehnyt siirtymän pelien puolelle. Unibet netticasino tarjoaa useammankin rock-henkisen kolikkopelin. Guns N’ Rosesin mukaan nimetyssä videoslotissa pääset nauttimaan yhtyeen kovimmista hiteistä, kuten “Welcome to the Jungle”, “Sweet Child O’ Mine” ja “Paradise City”. Lisäksi keloilta löytyvät niin Axl Rose kuin Slashkin, unohtamatta erilaisia teemaan sopivia bonuksia.

Myös Motörhead on saanut oman kolikkopelinsä — mikäs sopisikaan paremmin bändille, jonka tunnetuimmassa biisissä lauletaan pataässästä? Myös Motörheadissa päästään nauttimaan Lemmy Kilmisterin ja kumppaneiden kovimmista hiteistä, kuten “Ace of Spades”, “Overkill” ja “Killed by Death”.

Rock-bändejä on nähty myös videopelien puolella. Kiss on erikoistunut myös tällä saralla (ja oikeastaan kaikessa tuotteistamisessa), ollen peräti kahden videopelin pääosassa. Kiss Pinballissa pelaajat pääsevät tutustumaan yhtyeestä tehtyyn flipperiin ja Kiss: Psycho Circus: The Nightmare Child -peli on klassinen First Person Shooter. Myös Mötley Crue on saanut Kissin tapaan oman videopeliflipperinsä, kun taas 80-luvun power rock -yhtye Journey oli vuonna 1983 tehdyn arcade-pelin pääosassa.

Näiden lisäksi rockin legendoja on nähty muun muassa Monopoly-peleissä, shakkilaudoilla ja taivas onkin ollut rajana bändien tuotteistamiselle. Nähtäväksi jää, milloin rock-bändit tekevätkin seuraavan aluevaltauksen vaikkapa VR:n maailmaan.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.